sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Pahus kun kävin puntarissa näytti se 100 kiloa. Olen kyllä ollutkin massakuurilla kun painoni tippui jo 90 kiloon. Varmaan lääkkeiden aiheuttaman vatsaongelman takia.

Hyvin vaan on taas palautunut lihasmassaa minulle, tunnen oikein kuinka lihakseni ovat turpeat. Treeni painoni oli aikoinaan 116.8 kiloa parhaimmillaan, nyt oli jo 90 kiloa oli minulla kyllä pitkään lääkkeiden aiheuttamaa vatsa vaivaa, sekin varmaan tiputti painoani aika paljon. Mietin jo johtuuko lihasmassan häviäminen iästäni mikä on jo 66 vuotta. Mutta on muutamiin kuukausiin palautunut lihasmassa hyvin. Olen koko ajan treenanut hyvin, jumppia aamusta ja kahvakuulaa huoneessani ja talon puntti salilla käyn 3-4 kertaa viikossa. Ostin uuden pyörän ja yritän joka päivä heittää sillä lenkin. Olen kyllä ollut aikoinaan himo lenkkeilijä kun piti Merosen Riston talliin mennä nyrkkeilemään. Aloitimme lenkkeilemällä treenata ennen kun salin saivat. Tuli vaan muut kuviot minulle ja muutenkin olen säästänyt päätäni suurempiin asioihin. Ajoin junnusta enduroa ja crossia ja vanhempana aloin taas ajamaan molempia oli minulla WR 400 cc Husgvarna sekä CR 250 cc Honda crossi pyörä. Pelasin lätkää ja treenasin kaikella tavalla. Urheilin kovaa nuoresta asti linnoissa kovaakin treeniä. Toki olen kasvisruokailija mutta juon proteiini juomia ja syön jonkun verran kalkkunaa leikkeinä. Jotenkin vaan sitä kaipaa muutakin kun pelkkää vihreää. Syön tosiaan harvoin ja vain pari siivua kalkkunaa muuten syön melko vihreää mikä onkin minusta terve ja hyvä ruokailu. Olin terveydellistä syistä Ohkolan sairaalassa vegaani ruokailija ja täällä uudessa paikassa aloitin kasvis ruuan. Olen saanut verenpaineeni laskemaan ja muutkin verikokeitten tulokset olivat hyvät. Vedän nyt painoni 95 kiloon se on minulle hyvä paino. Ja pyrin tiputtamaaan huonoa rasvaa ja lisäämään lihasmassaa. Nyt ajoissa nukkumaan että saan nukuttua univelkoja pois ja pääsen aamusta liikenteeseen. Onneksi on vielä huomenna vapaapäivä minulla, on taas tiistaina ikävä koko päivän keittiö homma. Pitää sitä varmaan kaikki aika rasitteena hommana. Kun eivät siitä hommasta edes maksa mitään, mitä todella ihmettelen kun se onkin aika rankka työpäivä. Kello 7-19.30 on se työpäivä ja minä olen sen joutunut monesti melko yksin tekemään. Toisilla on ryhmässään kolmekin tyyppiä silloin homma onkin aika simppeli. Toki menee se yksinkin, kaverini ovat vaan olleet semmoisia että tulevat töihin kun minä olen melko kaikki jo yksin tehnyt. On siinä kattausta ja tiskit pitää koneeseen laittaa pesuun. Koko päivä siinä hommassa on kiinni pieniä taukoja on välillä. Onhan se yhteisön hyväksi tekemistä minulta sekin homma käy vaikka yksin, mutta olen huomannut monen sen tekevän pitkin hampain. Mukava se on että on minullakin muutakin tekemistä kun treenata ja kirjoitella elämäni tarinaa. Olen kirjoitellut kynälläkin noin 4 tuhatta sivua tarinaani. Blogissani on yli 82 tuhatta käyntiä. On vaan muuttunut blogi huonoksi kun ei enään saa vanhoja tekstejä näkymään. Muuta kun plaraamalla koko tekstit läpi. Oli entinen systeemi parempi siinä sai klikattua vanhat ja uudet tekstit helposti näkyviin. Harmittaa vaan minua kovasti kun meni perintöni ja terveyteni sekä minulle arvokas omaisuuteni myös noin 5500 sivua käsinkirjoitettu tesktiäni pahimmissa paikoissa kirjoitellen. Kun hupia olin kiinni noin 13 vuotta loppuajan toki palvelutslossa asunnottomuuden takia. Kaikki meni Keravalla huumeväen kanssa asuessani pidin pojat niin kaidalla tiellä kun pystyin ostin niille kaikenlaista. Rakastin kavereita kun omia lapsiani mutta ketään en kuiville saanut. Huumeet veti tyyppejä enemmän kun JUMALANI JA MINUN RAKKAUS. Kaikki jäi kämpilleen arvokas tekstini, vuosien työskentely meni hukkaan. Pahinta oli kun oma porukka alkoi minua kiristämään kun rahani alkoivat loppumaan. Olisin voinut toisinkin tehdä sotureideni kanssa mutta katsoin paremmaksi häipyä vuorilla niin sanotusti. Annan nyt ajan kulua ja JUMALAN TEHDÄ KAVEREISSA TYÖTÄÄN. Jos ne tajuaisivat asiat oikealla tavalla miten JUMALA HEITÄKIN RAKASTAA JA JOHDATTAA ELÄMÄÄNSÄ.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...