sunnuntai 14. elokuuta 2022

Nukkumaan illasta aikaisin ja herätykseni kello 1.52 hyvin levänneenä. Vielä tähän vuosia pahimmissa paikoissa.

Olen nähnyt Ukrainan sodasta asti pahojakin unia melkein joka yö. Kuolleet kaverini tulevat unissani usein uniini ikään kun minuakin pois hakemaan tästä olomuodosta tuonpuoleiseen. On minulla kun kissan henki monta kertaa olen ollut kuolemaa lähellä. Mutta aina on ollut varjelus mukana tilanteessa. JUMALANI on ollut monesti läsnä tuntuu se olevan aina lähelläni. Ihmettelen vaan henkilökuntaa kun sairastuttavat minut väkisin lääkkeillään. Pahinta oli Ohkolan sairaalassa minulle suomalaisten hoitajien puheilla venäläisen mieslääkärin määräämä LITIUM minkä pitoisuudet nosti venäläinen 1800 mg. Sairastuin siitä myrkystä todella pahoin sekä suomi hoitajan pakottamana ottamani verenpaine lääke mistä meni laakista silmäni huonoksi. Sain sen lääkkeen lopetettavaksi mutta jäi vasempaan silmääni jatkuva vaiva semmoinen harso menee silmässäni jatkuvasti. Miksi minut uskon soturi piti kidutettavaksi ottaa ja vielä suomalaisten hoitajien toimesta. Ja kyllä minun kriteerini mukaan ylitti kohteluni kidutuksen tunnusmerkit. Lukekaa miten syyttä jouduin ekaksi Jorvin sairaalaan 12 vuorokaudeksi kolkkoon eristyskoppiin. Sieltä jatkui Kellokosken sairaalassa ja edelleen Ohkolan sairaalaan. Kaikki alkoi selkin kylän samarian talosta mikä piti olla raitis talo mutta olikin siellä Pisara yhdistyksen kokki iso Antti sekopää juoppo kuka minua häiritsi talossa jatkuvasti. Oli talossa venäläinen talonmies kuka ei vuokrasopimusta tehdessämme puhunut mitään että talo oli myynnissä ja talossa häirikkö sekopää juoppo. Kolme kertaa iso Antti soitti itselleen kuukauteen poliisit paijasi poliisit sitä ja käskivät nukkumaan. Kerran se iso kaveri tuli hakkaamaan oveani ja sanoi että soita hänelle ambulanssi hän sekoaa ja on sillä puukot esillä. Hälytyskeskus ei uskaltanut lanssia laittaa ennen kun sain puukot pois sekopää kokilta isolta Antilta. Sanoin puhelimessa hälytyskeskukseen että tulkaa vaan vetää kokki Antti itkuviinaa ja puukot otin pois siltä. Tuli lanssi nauroivat ne kun Antti kehui että tulee aina ennen lanssia poliisit henestä ollessa kysymys. Sanoi lanssin porukka että olisit lyönyt vedon Antin kansa kun tulikin vaan lanssi paikalle. Mutta tietävät minut etten pienestä säpsähdä vaan toimin aina parhaiten tilanteen ollessa päällä. Kävi kokki Antti nuorta poikaa kurkusta kiinni tuli poika minulle siitä kirpputorilla puhumaan. Oli poika joutunut potkaisemaan itsensä irti ison kokin otteesta. Kehui Antti kokki minulle sillä olevan 150 kilon sormivoimillaan haastaen minut kämpillään sormikoukkuun kerran vetäsin oli Antti kokki kontilllaan lattialla viinansa kaatuivat pitkin pöytää. Sanoi Iso Antti surkeena että hän meneekin nukkumaan. Säälinkin isoa korstoa kun oli sekin lusinut kaveri mutta se saatanan viinapiru sitä riivasi pahasti. Ihmettelen muutenkin koko saatanan selin kylän samarian pisaran touhuja miten Antin pomo pisara kirppiksen omistaja Papiksi vielä sanottu P.V. hyväksyi Antin touhut tutkin touhujaan tiheällä kammalla. Kun piti se olla uskovainen yhteisö. Minä en välitä kuka mitäkin on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Mutta minun elämääni ei saatanat sekopää raamattu uskovaiset rasita hupia se on sata varma. Lukekaa minkä saatanan kärsimysnäytelmän aiheuttivat saatanat selkin samarian pisaran uskovaiset. Iskee joku kun sitä vähiten odottavat JUMALANI ei ihan kaikkea hyäksy että sen lapsia kidutetaan. Kumma vaan sanoi venäläinen talonmies selkistä että tuli Antille niin ikävä minua että sydämmensä olisi operoitu. Polvensa sillä on sökönä samoin sanoi kaikesta vastuussa oleva samarian päälikkö Ismo että venäläisen talonmiehenkin selkä olisi leikattu ja pisara yhdistyksen pomolla on astma. Nyt vaan katson kenelle alan piruja maalaamaan kuka on vastuussa kidutusreissustani Jorvi- Kellokoski- Ohkola noin 3 vuotta pilaten elämääni. Venäläisiä lääkäreitä käyttäen miksi suomalaiset maanpetturit luopiot näin teitte. Oletten pahempia kun itse lääkärit olette keskitysleirin Kapoja kun omaa kansaanne tuhoatte. Sanoi suoraan Venäläinen mieslääkäri kolmen suomalaisen hoitajan palaverissamme että määrää hän minulle LITIUM 1800 mg lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla. Ja saatana selittää nämä hoitajat monessa paikassa tutkintaani tehdessäni että lääkäri määrää. Vaikken ole edes lääkärin kanssa puhunut mitään. Ja helvetti pitää nämä asiat puhua koko maailmalle että tapahtuu jotain. Onneksi on minulle hyvät välit moneen suuntaa maailmaa mutta mikä on suomessa ja suomalaisissa. Että tämmöistä kohtelua saan osakseni isoisäni lunasti maan minulle kädellään sodassa mutta minun elämäni tuhottu suomessa suomalaisten toimesta. Hupia olin kiinni noin 13 vuotta ja nyt tämä myrkyttämiseni vuosiksi venäläisiä käyttäen. Me emme saaneet apua venäläisen kaverini kanssa niin sanotulle uhrilleni ja minä sain hupituomion noin 13 vuotta siinä meni pahimmissa paikoissa olleena. Lukekaa olen kirjoittanut paljon niistä ajoista. Kuinka minut kidutettiin pahoin, intiaani kestää paljon fyysistä kidutusta mutta henkinen meni jo yli käsityskykyni. Miettikää mitä minulle on tehty ja miksi tälläiseksi olen tullut. Kyllä kidutusvuoteni jälkensä on minuun jättänyt. Kaikki vuodet miettien miksi minut otettiin kärsijäksi.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...