perjantai 26. elokuuta 2022

Yö joutaa kohta nukkumaan on vaan yöt niin antoisaa aikaa kirjoitella kun ei ole ilmassa mitään hälyä. Tarinaani vielä näin alkuyöstä itsemurha yrityksiä useasti.

On ollut hyvä päivä tänään pakkolääkityksestä huolimatta mitä minulle yrittävät tarjota. Aripiprazol 20 mg aamusta ja illasta olantsapiini 10 mg. Mitkä eivät sovi minulle kummatkaan kärsii suora yhteys yläkerran herraan sekä eläimen vaistoni kärsii lääkkeistä. Kuntoni menee myös huonoksi lääkkeistään tulee kaikkea paskaa niistä. Miksi siis hoitajat myrkyttää minuakin, mikä saatana on näiden motiivi. Kun vielä sanoo hoitajat ihan pokkana että lääkäri määrää voi mennä se hulluille läpi, mutta minä tiedän että hoitajien raporteilla menee lääkärit. En ole talon lääkärin kanssa puhunut mitään oikeastaan, oli sen kanssa äänessä hoitaja. Minä puhuin venäläisen hoitajan kanssa asioistani. Kun tuntuu niillä olevan monella älliä enemmän kun suomalaisilla. Kun ei se saatana kuulu yhdellekkään sekopää hoitajalle tai lääkärille syönkö lääkkeitä tai en. On oltava aika sadisti tai mielisairas hoitaja ketkä terveitä myrkyttää lääkkeillä sairaaksi. Minä olen ollut vuosia sairaaloissa pojan äidin aiheuttaman masennuksen takia ja viinapirun takia. Masennus meni kun pojan äiti rauhoittui kun miehen itselleen löysi annoin poikamme heille sitä lapselle tärkeimmät 7 vuotta hoidin isäni poikaa pilatessa kaiken aikaa. Lukekaa olen siitäkin kirjoitellut paljon. Niin ehkä ymmärrätte miten paljon olen kärsinyt, hirteen menin mutta joku henki varmaan minut pelasti. Lukekaa olen siitäkin kirjoitellut paljon. Putkassa vedin isolle puukollani kaulaani niin paljon kun pystyin aamulla heräsin putkan lattialta, verta oli lattialla ventti kaulassa mutten sitten onistunut silloinkaan tappamaan itseäni. Poliisit veivät minut siitä kellokoskelle hoitoon. Miksi puukon antoivat taskussani putkaan kun siinä mielentilassa olin etten enää elää halunnut. Olen kärsinyt niin paljon että olisi kuolema ollut helpotus minulle. Mutta annoin asian olla kun ei henki mennyt useasti sitä yrittäen saada itsestäni. Viinapiru kuoli päästäni pitkällä hupituomiollani kaveristani sain tuomion sanoi Järvenpää poliissa kyttä että leivotaan minulle hupituomiota. Tilasin pidätykseen lasisen nessipurkin olin vetämässä juuri kaikkia putkia auki laskimoista ei kukaan olisi ehtinyt tehdä mitään. Kumma vaan aavisti varmaan kytät hommani ja tulivat koppiin ottaen lasi nessipurkin minulta pois. Tässäkin talossa kyllä masentavat minua yrittäen pakkolääkitä minua tervettä en meinaa jaksaa enää näiden saatanoiden kanssa pelleillä. Tajutkaa nyt saatanat ketkä luette tekstejäni miksi siis söisin lääkkeitään mistä sairastun. Ohkolassa venäläinen mieslääkäri määräsi kuulemma suomalaisten hoitajien puheilla minulle myrkyn LITIUM 1800 MG. Se oli myrkky niin sairaaksi siitä tulin miksi sitä kysyy firmani maailman kaikkeuden temppelit ne vaan odottaa käskyäni toimia koko maailmanne palaa ja helvetin esikartanot kutsuu teitä. Olemme vierailijoita olemme seuranneet sekoilujanne pitkään. Päälikkömme ajatus ei enään meinaa jaksaa idioottimaista toimintaanne. Toiminnassanne ei ole järjen hiventäkään. Teette vaan paskaa kaiken aikaa mitä enemmän kärsin sitä enemmän tulette tuonpuoleisessa kärsimään. Kun sielu vaeltaa voitte vaan yrittää ymmärtää mitä tarkoittaa ikuinen kiirastuli. Ikuinen tuli ropassanne se on JUMALAN kosto, teillä olisi ollut mahdollisuus antamalla minulle mitä minulle kuuluu. Raha ratkaisee niin paljon kun olette tehneet siitä niin tärkeän. Minulla oli paljon nahkoja arvo oli parempi kun paperilla mitä rahaksi sanotte.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...