keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Ambulanssi ja poliisit talossamme illasta. Kaverin lähtö kaupalle yöllä herätessäni kello 1.15. Parantumisiani monista sairauksista.

Huomasin ambulanssin talossamme illasta aina pahinta miettien menin punttisalille kun huomasin ikkunasta poliisin maijan ajavan pihaamme. Pitkään olivat talossa siitä lähtivät en nähnyt salin ikkunasta veivätkö ketään. Kuulin kerroksella että olisivat yhden kiukkusen naisen vieneet. On kyseinen nainen aika kiukkunen muija varmaan poistavat sen talosta puhuu se välillä aika hulluja ja saa se henkilökunnan hermostumaan. Olisihan se hyvä että hankalat potilaat joutaisivat pois tämmöisestä avotalosta. Toki minäkin rutisen mutta vaan pakkolääkityksistäni vaikkei mene minulla kun pieni määrä aamusta arpiprazol 20 mg ja illasta olantsapiini 10 mg. Ne nyt ei paljon kolise päässä mutta psyykettä ne koettelee kun pakotetaan minut terveen lääkkeitä syömään. Vaikka olen sen näyttänyt monessa paikassa sylkemällä lääkkeet vessanpyttyyn, ovat pitäneet minua terveenä lääkkeillä mitkä siis olen sylkenyt pois. Eikö se ole ristiriitainen asia miksi siis söisin ja miksi syöttävät niitä. Lähti kaveri yöllä kaupoille oli pari muutakin kaveria toiselta kerrokselta hereillä yöllä. Tilasin kaverin tuomaan pari energiajuomaa ja pari proteiini juomaa. Se käy mielellään kaupoilla annan aina hakiksia sille nyt annoin toisen energiajuoman ja kolikon mikä jäi yli ostoksista. Kello on 4.07 kohta käyn vielä nukkumaan pariksi tunniksi vaikkei nyt väsytä kyllä yhtään. Mutta pitää minun nukkua itselleni normi tunnit nyt nukuin noin 4.5 tuntia mikä on turhan vähän. Ei vaan yöllä minua yleensä väsytä mutta kun aamulla herää muut alkaa minuakin väsyttämään. Heijastuuko sitten muista väsymys, on tämä yö niin luovaa aikaa kirjoitella. Olisihan se hienoa että saisin lääkärin siunauksella lopetettua lääkkeet mitkä eivät minulle sovi ja ovat täysin turhat minulle. Näkisivät henkilökunta ihan toisenlaisen Kai pojan olisin iloinen en kiukkuinen minkä aiheuttaa pakkolääkitys. Luulisi se että olisi talon maineelle hyväksi että joku pärjää talossamme ilman lääkkeitä. Olen kyllä kovasti ihmetellyt talon touhua kun toisille työnnetään hirveät määräät lääkkeitä yhdelle menee 10 lääkettä kerralla toki siinä on somaattisiin vaivoihinkin niitä. Minä olen yrittänyt esimerkilläni näyttää ettei tarvitse välttämättä lääkkeitä astma on mennyt en saanut mitään hyötyä täälläkin tupakoitsijoilla menevillä astma sumutteilla. Allergia on helpottanut aika hyvin mikreeni on minulta hävinnyt. Uskon JUMALANI parantaneen minut monista sairauksista. Nyt menen vielä hetkeksi nukkumaan palataan asiaan aamusta siunausta tälle uudelle päivälle eläkää kurissa ja herran nuhteessa lopussa silloin kiitos seisoo.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...