maanantai 26. syyskuuta 2022

Heräten yöllä 2.30 kaverin koputtaessa oveeni lähti se yö kaupoille kysyi tuleeko minulle mitään. Nukuin vielä sen tuloon asti 3.40 keittiö vuoro minulla tänään nyt unta vielä.

Kello on nyt 4.18 kirjoitan hetken ja menen vielä hetkeksi nukkumaan että jaksan keittiö vuoroni tehdä tälle päivälle. Nukuin hyvin kaverin ovelle tuloon asti ja sen jälkeenkin nukahdin heti heräten sen takaisin tuloon asti. Toi se minulle energia juoman ja proteiini juoman kello 3.40 heräsin taas sen koputukseen. Hyppään kun eläin ovelleni kun kerran kopahtaa joku oveeni. On minussa eläimen vaistot kuka ne nyt ymmärtää, monesta pinteestä olen pelastanut itseni ja muita vaistoillani. Olen sellaista elämää viettänyt että on eläimen vaistot pitänyt minut hengissä. Nyt on hyvä fiilis kun jää lääkkeet pois lääkärin siunauksella, ärähdin asiasta niin johan ottivat polilta yhteyttä ja sanoivat ettei minua voida väkisin lääkitä. Helvetti olisi pitänyt jo ajoissa ärähtää asiasta kun olen pelleillyt lääkkeillä koko ajan. Syönyt sillon tällöin niitä kun en halua olla lääkkeistään sairas miksi niistä olen tullut. Olen ollut lakimieheen yhteydessä ja asiani on auki. Lukekaa miten sairaaksi tulin kellokoski ohkolassa lääkkeistään sairastuin siellä pahasti. Kävin Lohjan sairaalassa osastonylilääkärin S.V. vastaanotolla mistä sain kirjallisena LITIUM 1800 mg aiheuttaman sairasteluni on minulla myös Lohjan sairaalan erikoislääkärin M.F. kirjallinen paperi. Ja älkää ihmetelkö kun puhun myrkyttämisestä lukekaa miten sairaaksi lääkitsivät minut, venäläinen mieslääkäri sanoi kolmen suomi hoitajan palaverissa että määrää hän minulle LITIUM lääkityksen suomalaisten hoitajien puheilla. Miten helvetissä näin voi olla no pelkän opiskelijan ja venäläisen mieslääkärin palaverissa tyyli muuttui lääkärillä. Ja pääsimme paremmin juttuun kun tutustuimme toisiimme sanoi se ettei hän halua luovuuttani viedä. Onneksi oli osastolla 50 hieno suomi naishoitaja J. kuka muisti minun laittaneen heille kolmosantennin aikoinaan kun minulla oli antenniasennus firma. Synkkasi meillä heti hyvin ihanan naishoitajan kanssa tuli taloon myös mukava venäläinen naislääkri A. Heidän kanssaan lopetettiin minulle myrkky LITIUM 1800 mg ja siitä alkoi paraneminen pikku hiljaa vointini parani huomattavasti. Olisin tällä venkulan päällä kyllä juoninut itseni ulos talosta ajoissa sen kymmeniä kertoja tehneenä. Mutta kun aloin ääntä pitämään talon touhuista niin alkoihan kiusaamiseni siellä. Lukekaa miten syyttä jouduin selkin samarian pisaran paikasta sekopää juopon Antti kokin takia jorviin kidutettavaksi 12 vuorokaudeksi ja kellokoski ohkolaan 3 vuodeksi. Olen paljon näistä kirjoitellut mutta tässä on tarinan poikasta uusille lukijoillekkin. Miten voi olla näin suomessa kun minulla rahaa oli ei kukaan uskaltanut minua kiusata ei pakkohoitoja eikä pakkolääkityksiä. Sama oli linnoissa pahimmat murhamiehet parhaita kavereitani ei kukaan piipittänyt mitään veljiäni ne olivat. Kumma vaan kun isoisäni Toivo Hyvönen lunasti kädellään tämän maan minullekkin sodassa sen melkein menettäen. Ja nyt suomi hoitajien kanssa venäläiset lääkärit minut sairaaksi lääkitsivät. Minä kun olen aina pitänyt itseni taloissa terveyden perikuvana niin hyvässä kunnossa. Ja kumma vaan kun alkoi samaan aikaan ukrainan sota kun minut sairastutettiin. Mikä oli kellokoski Ohkolan motiivi siihen ja miten siihen sisälty Suomalaiset hoitajatkin. Maanpettureitako ovat vai mikä oli motiivinsa. Olen 12 kertaa lusinut monissa taloissa eikä minua olla lääkitty eikä mielisairaana pidetty seutulan työsiirtolassa olin pari tuomiota urheiluvetäjän tittelillä eikä sinne höperöitä oteta. Siuntion, Mäntsälän leirit kiertäen monet talot lusineena. Mikä oli parasta aikaa elämässäni kun ei ketään niin sanotusti rasitettu linnoissa. Intiaani kestää aika paljon fyysistä kipua mutta henkinen kiusaamiseni ylittää jo käsityskykyni.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...