tiistai 27. syyskuuta 2022

Yöllä heräten kello 2.10 katsomaan kaverin kanssa yhtä ainoaa loistavaa tähteä.

On monena yönä loistanut vaan yksi kirkas tähti taivaalla. Menin nukkumaan kello 21.50 heräten kello 2.10 on niin hyvä fiilis lääkkeiden pois jäännin takia että se jo pitää hereillä. Menen toki kohta takasin nukkumaan nukahdan hetkessä kun vaan sänkyyn maltan mennä. On vaan tämä yö niin antoisaa aikaa kirjoitella ei ole mitään häiriötä ilmassa. Minulla on kyllä hyvät unen lahjat nukahdan hetkessä mutta herään myös eläimen vaistoilla pieneenkin häiriöön. Kirjoitan tarinaani kynällä ja koneella tulee minulta juttua paljon JUMALANI JOHDATUKSESTAKIN. Kynällä kirjoitan asiat ihan niin kun ne on tähän blogiini ei arvaa ihan kaikkea kirjoitella. Nyt alkaa väsy painamaan ja aamulla on meillä siivousryhmän hommat eli nyt nukkumaan pariksi tunniksi etten ole aamulla taas kun nukkuneen rukous. Olen yöllä ihan virkeä mutta kun aamulla herää muut alkaa minua väsyttämään. Kunhan nyt vaan malttaisin nukkua enkä valvoisi kuuta ulvoen ja tähtiä katsellen vaan yksi on ylitse muiden. Se on tähti maailman kaikkeuden ikuisuudesta ikuisuuteen, elämäni tähti. Rukoilkaa ylistäkää ja tehkää parannus nöyrtyen. Koette elinaikananne JUMALAN RAKKAUDEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...