torstai 22. syyskuuta 2022

Yöllistä tarinaani elämästä ja kuolemasta.

Nukkumaan kello 22.45 illasta ja heräten jo 2.55 kaveri lähti kaupoille yöllä toi se minulle evästä ja proteiini juomia. Nukuin onneksi vielä tirsat aamusta mitkä hyvää minulle teki. Kirjoitusta kynällä ja koneella ja vielä kohta nukkumaan hetkeksi. Että jaksan osallistua siivousryhmämme toimintaan aamusta heti. On porukallamme siivoukset talossa taas tänään. Sitten on onneksi vapaata tiistaihin asti kun on silloin minulla taas keittiö vuoro. Että kyllä talossamme töitä joutuu tekemään, yritti johtajamme saada minut työsalin hommiin mutten suostunut niihin. Olen tehnyt niin paljon melkein ilmasta työtä näissä paikoissa etten enää viitsi paska hommia alkaa tekemään. Lukekaa miten olen saanut olla tiskaria, putsaria, putkimiestä, palomiestä näissä paikoissa siihen vielä turvamiestäkin, kun on ollut joskus hiippareita talolla. Nuoren naisen sain rakkaudellani pois sähköhoidosta. Eipä ole paljon kiitoksia kuulunut töistäni mitkä olen tehnyt vapaaehtoisesti kun en asuntoa ole saanut mistään. Toki on elämän tehtäväni auttaa muita heikkoja kiusattuja kidutettuja. Olen vaan itse joutunut kärsimään niin paljon ihan hirveyksiä kokeneena. Mutta vielä kosto on suloista sen takaan ja alleviivaan otan korkojen kanssa mikä minulle kuuluu. On elämääni pilattu niin paljon mutta aikansa kutakin nyt on vuoro muiden kärsiä. JUMALA tekee työtään kaiken aikaa on vaan ajan kysymys kun tapahtuu.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...