sunnuntai 2. lokakuuta 2022
Eläimen vaistoni herätti minut kaverin tullessa ovelleni kello 00.30 lähti se yö kaupoille. Herään pienempäänkin häiriöön yöllä kerroksessamme. Polttopullo iskusta selvinneenä.
Ei ehdi kaveri kun kerran yöllä kopauttaa oveeni niin olen tikkana ovella herään hetkessä. On toisissa ihmisissä eläimen vaistot niin pinnassa, olen semmoista elämää viettänyt että on vaistoni pelastanut pinteestä monta kertaa minut ja muitakin. Polttopullo isku ensimmäisen kerroksen asuntooni jengin kilteimmältä pojalta oli rankka juttu nukkui siinä asuntoni lattialla juuri armeijasta tullut nuori kaverikin. Eläimen vaistoilla heräsin kohahdukseen keittiöstäni pikana sammutin tulipalon alun.
Soitin aamulla jengin kilteimmälle kaverille A-P ja pyysin sen asunnolleni selvittämään asiaa. Sanoi reppanan oloinen nuori mies että siksi heitti polttopullon kun olisi hän halunnut kuunella musiikkia meidän kanssa ja pojat heitti hänet ulos. Pelastin pojan linnatuomiolta kun ei tommoisten reppanoiden tuhopolttajien paikka ole linna vaan vaatii ne muuta hoitoa. Selitin pojalle kuinka vakava rikos se on iskeä kerrostaloon voi siinä mennä koko talo ja ihmishenkiä on vaara mennä.
On tuhopoltto millä nimikkeellä se taitaa nykyään mennä niin rankka rikos ettei sitä voi vaan kuitata varoituksella. Suljetulle hoitoon semmoiset pitäisi sulkea kerran polttanut voi tuikata uudestaankin. Lukekaa miten Ohkolassa kaksi kerrosta sytyttänyt pyöri vapaana muiden seassa ekan palon jälkeen. Pantiin sekopää vielä ekan palon osasto 20 jälkeen minulle huoneeseeni evakkoon ja tuikkasi se meidän osasto 50 tuleen tai ainakin savuvahinko tuli taloon.
Olin molemmilla tulipalo tilanteissa ulkona juoksin ekan hälytyksen jälkeen talolle ja ihmettelin isolle vahtimestarille missä on evakuointi paikka sanoi vahtimestari että takapihalla häkkipihalla sanoin että mikset evakuoi porukkaa. Tuli siihen talosta savusta huolto tyttö oksentamaan sanoi se että savua on paljon. Ei tainnut olla vahtimestarille niin sanotun hullun henki olla minkään arvoinen kun ei evakuoinut porukkaa. Seuraavan tuhopolton jälkeen seuraavana päivänä kämpikseni lehauttaessa taas tupakka kopista tilanteen. Evakuoivat koko talon tyhjäksi jouduimme evakkoon osasto 50 toiselle osastolle savuvahingon takia.
Kumma vaan kun meni pari viikkoa oli lippu aamulla puolessa tangossa kysyin kuka oli menehtynyt oli se samainen iso vahtimestari. Että näin ne JUMALAN työt menee se on sitä karman lakia. Säälihän se oli kun meni tuttu vahtimestari vuosien takaa osanottoni omaisille. Minä ihmettelen kun annetaan hulluille tulenteko välineet ei ole aina kun ajan kysymys kun joku sekopää lehauttaa kaikki tuleen. Olen niin monessa tulipalossa ja läheltä piti tilanteessa ollut, yhdelle miehelle vähän liikaakin. Kyllä olen niin tarkka tilanteiden suhteen aavistan ja vaistoan tilanteet heti ennen kun sattuu mitään. Minua vaan pitää uskoa ja kuunnella mitä puhun. Haistan savun hajun jo kaukaa onko mikä palo puupalo sähköpalo vai mikä. On minussa niin paljon palomiehen vikaa ollut lapsesta asti. Siksi aina toimin tilanteen tullessa päälle. Tuttuja kundeja palokunnassa Keravallakin ollut hommissa tekee ne pojat niin arvokasta duunia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti