lauantai 1. lokakuuta 2022

Päivä mennyt hyvin aamujumpat tehty salilla treenattu pyöräilty leväten tarinaani.

Kohta ajoissa nukkumaan että pääsen aamusta aikaisin liikenteeseen. Meni vähän uneni kun taas kuoli nuori mies tutun poika kuulemma väkivaltaisesti. Eli semmoista elämää ettei ihme että henki meni. Sääli nuoren pojan isä oli kaveri olisi ajoissa parantanut tapansa niin olisi saanut ehkä elää. Jos näin on käynyt olen vaan kuullut niiden porukoista sitä ja tätä ja nähnyt sitä huumesekoilua. En kyllä heti usko kaverista kuulemaani sattunutta kun on noi huume porukat niin saatanan umpikieroa. No oli miten oli taas yhdestä päästiin ikävää mutta ei pitäisi paskaa tehdä on se piireissä tuomittavaa. Rahaa vaan paloi paljon tämän lössin kanssa en ketään saanut kumminkaan rakkaudellani irti kamoista. Alkoivat minua ihan kiristämään kun rahani alkoivat loppumaan. Kummisetäni pojalta olivat 5 tonnia rokottaneet jostain todistamisesta sillä on vissiin dementia siksi se helppo poka on ollut. No toivotaan nyt että olisikin kaveri hengissä ja väärää infoa olisin saanut sen väkivaltaisesta kuolemasta. Tuli virosta tieto kaverin kuolemasta sanottiin viestissä että kyseinen kaveri on eilen kuollut. Soitto tuli kaveriltani seuraavana päivänä tekstin laittamisesta. No nyt alan nukkumaan ajoissa että selviän aamusta kirkkoon ja liikenteeseen. Pitää minun mennä Turkkilaiseen suunnittelemaan uskon sotaani.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...