torstai 6. lokakuuta 2022

Päivä mennyt hyvin kuoleman tapauksia vaan sattuu paljon elämässäni. Puntilla käyty ja pyörälenkillä taas on treenattu hyvin tälle päivälle. Tutkintaani tuttujen murhamysteeriin.

Paha vaan kun oli jo aamusta nenäni tukossa ja nyt illasta on nenäni vieläkin outo voi olla alkavaa flunssaa. Vedin kumminkin tänäänkin tiukat treenit talomme salilla tein penkin ja apuliikkeitä jonkun verran. Pystytaljaa tein myös muutamat vedot isoilla painoilla. Heitin myös pyörälenkin kylillä vielä kun sen kelit sallii. Olen kuulostellut Keravan murhamysteeriä missä tuttuja osapuolia on puolin ja toisin. Teen johtopäätöksiä ja ynnäilen asioita ja toki pikkulintuni laulaa kaiken aikaa. Asioissa on niin monta puolta yksi asia johtaa toiseen mikään ei ole niin yksinkertaista miltä se näyttää. Murha on niin rankka rikos ettei siitä voi jättää mitään tutkinnan haaraa käyttämättä. Taustat selvittämällä saa asioihin oman näkemyksen perspektiivi laajenee.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...