keskiviikko 5. lokakuuta 2022
Seuraan Keravan murhamysteeriä missä tutut ihmiset ovat osallisia. Erikoisia piirteitä on siinä asiassa.
Se kun on henki höllässä määrätyissä piireissä. Menehtynyt on edesmenneen tutun poika puhutaan nuoruuden kaverin tytön olevan murha syytteestä kiinni. Ihmettelen vaan kovasti miten olisi heiveröinen nainen saanut riskin miehen murhattua mikä vaatii raakaa teko tapaa mutta poliisit eivät kuulemma olleet heti edes huomanneet henkirikosta. No kuolo on korjannut sääli vaan kun olen tuntenut kaikkien osapuolten vanhemmatkin nuoresta asti saman kylän jengiä kun olemme.
Pyörimme samoissa jengeissäkin vanhempiensa kanssa. Pitkään keskustelin uhrin kanssa netissä pari päivää ennen sattunutta. Oli sillä asiat kuulemma hyvällä mallilla kokenut rakkauden naisen kanssa firman perustanut.Lapsensa kanssa touhusi sääli vaan poikaansa jäi se ilman isää. Samoin uhrin isä kuoli aika nuorena mutta olinhan minä vara isä kavereille kun asuin heidän kanssaan. Rakastin poikia kun omiani pidettiin hauskaa niin kauan kun rahani riitti syötiin hyvin ja ostin heille kaikenlaista pyörää tablettia vaatetta. Kirjoitan mitä olen lukenut tapahtuneesta toitovaan että asiat selviävät. Kyllä menee yöunet tämmöistä kuultuani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti