keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Tulee vähän tiukkaakin tekstiä mutta toisin olisi kun eivät minun pinnaani kiristäisi pienellä lääkityksellä, mitä en tarvitse enkä ole sitäkään monessakaan paikassa syönyt.

Siinä tökkii kaikki ajattelen negatiivisesti asioita kun piti olla oma asiani syönkö pienen lääkkeen mutta kumminkin tavallaan pakotetaan täällä syömään lääkettä. Olen sairastunut niin pahasti lääkkeistään vuosiksi. Lukekaa olen paljon kirjoitellut mitä minulle lääkkeillä tehtiin. LITIUM 1800 mg sairastutti minut Ohkolan sairaalassa pahoin. Mikä oli suomalaisten hoitajien motiivi kun sanoi Venäläinen mieslääkäri palaverissamme että määrää hän minulle LITIUM 1800 mg lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla. Miksi näin teitte suomalaiset hoitajat nyt saa pelätä selin samarian talon pisaran kokki kun minulle yhtenä järjesti tämän reissun. Onneksi sielläkin päässä vihollisia kaatuu koko ajan. Se on JUMALAN tahto miksi minulle paskaa teitte ehditte miettiä pahoja tekojanne vielä vuoteen omana. Pahus kun olen puhunut ennalta ehkäisevästi koronasta kun räkii toiset ilman maskia, miksei silloin heti henkilökunta reagoi asiaan, nyt sitten tuodaan ruuat huoneisiin ja mitataan kuumeita eristyksessä oleville. Olisi ehkä koko sairastelut talossa voitu välttää toimimalla heti kun huomaa jonkun hiemankin oireilevan. Olisi pitänyt heti eristää semmoinen henkilö ja tehdä korona testit. Yksikin nainen sanoi sillä flunssa olevan. Oli se yhden miehen kanssa samalla parvekkeella röökillä. Tuli mies minua vastaan pihalla kun pyörälenkillä olin kaukana ihmisistä kysyin mihin se oli menossa, sanoi kaveri että mökille. Menikö ihan yleisillä kulkuvälineillä kumma vaan olikin se kaveri hetken päästä koronassa. Olisiko parveke naisesta se tarttunut kun se ilman maskia siellä oli sanoen että on sillä flunssa. Miettikää nyt mikä näiden päässä liikkuu vaikkeivät itsestään välitä miksi pitää muutkin sairastuttaa. Minulta kuoli hieno kaveri Keravalta koronaan keuhkonsa kuulemma pettivät. Eli kyllä on vakavasti otettavasta asiasta kyse. Tuntuu vaan jengi hyssyttelevän asiaa eivätkä henkilökuntakaan noteeraa riittävät nopeasti tilanteeseen ja pääsee se pahaksi. Minä en ainakaan riskiryhmään kuuluvana halua tuupertua jonkun tomppelin takia tautiin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...