torstai 17. marraskuuta 2022
Aikaisin nukkumaan illasta eka herätykseni jo kello 1 siitä nukkuen kello 2.30. Virkeänä pystyyn ja kynällä ja koneella juttuni ylös. Kohta vielä pötkölleen pariksi tunniksi.
Olen aina skarppina herätessäni yöllä, mutta kun alkaa muut heräilemään alkaa minua väsyttämään. Aloin kirjoittelemaan heti herättyäni kynällä tarinaani. Ja avasin koneeni ja aloin työstämään tätäkin stooriani. Vedin hiukan kahvakuulaa heti herättyäni kohta teen kunnon sellijumpat etunojapunnerruksia sekä vatsa treenin ja lisää kahvakuulaa.
On tänään myös talomme punttisali vuoro minulla. Teen penkin ja pysty taljan sekä käsivarret. Vähän eri lihasryhmiä tehden mutta pääasia että tulee treenattua. Mietin ohjelman tekoa minkä mukaan alkaisin treenaamaan. Jos alkasin tosissani tekemään treenit, mikä olisikin hyvä. Saisin kaikki tehot ulos treenistäni,olenhan noin 12 kuukautta käynyt salilla yhtäjaksoisesti.
Paino on vaan noussut paljon vaikka olenkin kasvisruokailija. Oli se jo 90 kiloa nyt se näytti eilen sen punnitessa 105. 2 kiloa. Toki on lihasmassaakin tullut hyvin takasin. Juon proteiini juomia on siinä 0.33 dl purkissa 28 g proteiinia. Eli on se aika proteiini pommi siitä rakenne ainetta kunnolla kyllä treenatessa massaakin tulee.
Luulin jo vanhaksi tulevani kun paino tippui niin paljon. Ja massaa alkoi lähtemään ja tehoja hävisi salila kunnolla. Mutta kummasti massa palasi massakuurilla ja tehot normalisoitui. Välillä vedetään tiuka kuuri rasvanpoistoa ja massan tippumista. Nyt on melko hyvä paino minulla, kaveri sanoi että älä nyt alle sataan kiloon tiputa painoasi. On sata hyvä treenipaino siinä nopeus ja voima kohtaa.
Nyt vielä sänkyyn ja unten maille että jaksan taas osallistua talomme töihin on mellä siivousryhmän hommat taas kerran.
Siunausta alkavalle päivälle RAUHA MASSA JA HYVÄ TAHTO IHMISILLE. PYRITÄÄN SIIHEN ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti