lauantai 12. marraskuuta 2022
Nukuin vielä aamusta kello 4 asti unia nähden. Vedin jumppaa ja kahvakuula treeniä sekä kata tehden työkalullani.
Tuli taas niin hyvä olotila treeniä tehdessä koko bodi ja pää kiittää. Aloitin varjonyrkkeilyillä siitä kahvakuulaa sekä Kata treeniä hyökkäystä ja puolustusta tehden työkalulla. Rytmi ja harmonia säilyttäen tehdessä treeniä. Tein treeniä kello 4- 4.40 välisenä aikana on niin rauhallista talossa tähän aikaan kun muut nukkuu melko kaikki.
Olen aina aamuyöstä täysin virkeä, mutta kun alkaa muut aamusta heräilemään alkaa minuakin väsyttämään niiden lähellä. Olen eläin vaistoni ovat semmoiset herään yöllä pieneenkin räpsähdykseen ja nukahdan hetkessä uudestaan. Olen aina treenannut aistejani mitkä ovat olleet ääriinsä viritetyt pelastaen minut ja muitakin monista kiperistä tilanteista. Polttopulloa tullut sisään kerrostalo huoneistoni ensimmäisen kerroksen ikkunasta. Ikkunoistani kiivetty sisään yöllä mitkä kiipeilijät ovatkin haksahtaneet minussa pahasti. Tapettu oli yksikin pullistelija Ruotsissa. Yhdellä huumehemmolla diilerillä oli kanssa paskanen loppu miksi teki minullekkin vääryyttä.
Kummasti vaan JUMALANI kaataa vihollisiani kaiken aikaa menee jengiä niin paljon hautaan. Eipä paljon ikävä tule kun eivät ole minusta välittäneet elinaikanaan olisivat auttaneet minua kun huonossa hapessa olin sorpus jengissä pihapiirissämme.
No nykyään on sorpukset juotu lopetin lusimiset 12 kertaa taloja kierrellen. Hävisi viinapiru päästäni pitkällä hupituomiollani. Meni sitä reissua noin 13 vuotta pahimpia paikkoja kierrellen. Leivottiin minulle hupituomio kaveristani sain taposta tuomion mikä ei edes olisi tappo pitänyt olla, jos yksi vartalo lyönti on tappo niin kumma on. Ja kun en tiedosta mitään tehneeni oli porukka kämpiltä häipynyt kun herään sohvalta. Lukekaa olen kirjoitellut asiasta paljonkin.
No nyt mennään näillä toisin olisi ollut elämäni mikä nyt on pilattu. Kostoa sillä jaksoin lusia hupia ja hyvinhän toi TAIVAAN ISÄ TEKEE PUOLESTANI SOTAA JA KAUHUA KAIKEN AIKAA. Maailma palaa semmoista tapahtuu joka puolella maailmaa. Toisin olisi jos ihmiset tajuaisivat tilanteensa. Tekisivät rauhan maailmaan pelastettaisiin mitä pelastettavissa on. Voisi taivaan ISÄKIN leppyä ja palaisi ihmisten äly minkä JUMALA on niiltä vienyt melko tarkkaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Pitkäksi käy aika yksin kämpillä jumittaa ja odottaa huomista asumistukea rahapäivää tulee onneksi eläke jo 5.9.2025 perjantaina. Huomenna on seurakunta pitäisi saada kauppaan lahjakortti. Tuovat myös huomenna kierrätyskeskuksesta huonekaluja lampun verhot astioita.
Eli taitaa tulla mukava viikonloppu saan rahaa ja ruokaa huonekalut ym. Huomenna tulee asumistuki ja perjantaina eläke, vuokra ja sähkölasku...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti