tiistai 1. marraskuuta 2022
Tarinaa tälle illalle viimeinen keittiö vuoro vielä iltapala sitten on homma taas tehty. Nukkuen kello 18 asti unia nähden.
On uneni niin toden tuntuisia että ihan kun olisi sattunut ne, kuolleista kavereistani näen usein unta. Kuollut isänikin tulee monesti uniini ikään kun hakemaan minuakin tuonpuoleiseen. Monena yönä nähnyt kuolleista unta mitkä toden tuntuisia ovat. Kohta lähden vielä kerran keittiölle iltapalan laittoon. Meinaan lopettaa työt talossa ainakin keittiö hommat kun siinä on kiinni koko päivän. Ja on se ilmasta duunia mitä ihmettelen kun maksoin Hyrylän Olympia kasarmin miehelle venäläisen naisen velan kun kaveri jämiä kerään tuhkakupeista. En tiedä eikö kaveri kehdannut vai uskaltanut pyytää venäläiseltä naiselta velkaansa kun söi nainen omia ruokia joka päivä eli kyllä sillä tuntui rahaa olevan.
Olisi linnoista lähtenyt aikoinaan aika rankka jengi jos jotain olisi tullut palkka armeija, ne pojat kun olisivat tienneet mitä torrakolla tehdään. Mutta nyt on vanhaliitto kuollut ja kuopattu minä ikään kun yksin alan olemaan, sanoi suomen riskeimpiä vangin vartijoita serkkuni poika ettei teitä vanhaa liittoa enään paljon ole jäljellä. Minäkin olen herkkä ihminen ihmettelee jengi etten koskaan ole koviin huumeisiin seonnut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti