torstai 29. joulukuuta 2022
Oli outo palaveri eilen polilla lääkärin ja yksikön johtajan sekä sairaanhoitajan kanssa. Oli kumma vaan oli polin hoitaja pahasti sairas. Miksihän lukekaa niin ehkä alatte ymmärtämään miksi maailma palaa.
Alkoi polin hoitaja M. edellisessä palaverissa selittämään hulluja että olisin ollut sekasin lottakodissa hyrylässä kun oli minulla sulkia pyörässäni ja puukko minulla ollut. Mikä minulla toki oli kirveeni kanssakin työkalupakissani. Kumma vaan oli sillä palaverissamme maski päällä yski se ja oksennusta teki. Kysyin mikä sillä oli sanoi se olevansa sairas. Kumma vaan on JUMALANI.
Samoin täällä palvelutalolla sanoi yksi . minulle kun sanoin että katso kun on olantsapiinista välillä vasemmassa kädessäni pientä vapinaa saatana sanoi että on lääkkeillä hyöty ja haittapuolensa. On ollut tompelo muija kuulemma 20 vuotta hoitajana. No antakaas olla kaatuikin muija rapuissa päälleen ja lasinsakin meni rikki. Kumma vaan ettei pahemmin käynyt myrkyttivät minut jo pahoin syyttä Ohkolan sairaalassa mistä olen paljon puhunutkin.
Ihmeellisiä on jumalani tiet se on pitkämielinen ja anteeksi antava mutta aikansa kutakin ja nyt on alkanut tapahtumaan on kirkkopaloa sun muuta maailmassa. Pääsin keskusteluun lääkärimme kanssa mutta kumma vaan ei sekään järkiintynyt vaan pakottivat minut syömään 10 mg olantsapiinia minkä yhden otin antoi se ehkä levon mutta harmi vaan ei munani yöllä seissyt kun yksi enkeli tyttö oli mielessäni monena yönä jo ajatellessa sitä ihanaa enkeliä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti