torstai 15. joulukuuta 2022

Saatanan Mengelet Kapo hoitajineen lisäsivät Olantsapiinin 5- 10 mg syyttä tässä Auswitchin leirissä. Paloi pinna siksi tulenpalava tekstini.

Olin eilen auttamassa kuuroa kaveriani muutossa, soittivat tästä palvelutalosta minulle että olisi polilla lääkärin tapaaminen. Sain sen video keskustelulle. Valehtelivat päälleni semmoinen hoitaja L. että olisin kironnut sille puhelimessa. En ollut vaan yritin nätisti kertoa että autan kaveriani kuka on kanssa ollut hautausmaalla töissä missä minäkin olen ollut. Olen kadun kasvatti en sydämmestäni kiroa vaan sehän on vaan sana jos nyt olen kironnut. No minulla on näille Espoon hautausmaalla kaksi krematorion uuniakin vierekkäin. Tämä kyseinen hoitaja L. puhui kerran yhteisöpalaverissa että Lebonex lääke on niin hyvä lääke mutta voi mennä siitä vatsa niin tukkoon että joudutte sairaalaan. No olikin toinen kokous sanoi se että oli tullut vissiin mehiläisestä tieto että onkin Lebonex niin paha lääke. Kuulemma jos juovat hullut paljon kahvia ja lopettavat voivat hullut kuolla kun nousee pitoisuudet pilviin. Itkettää kun menee nämän kun vapaaehtoisesti uuniin eivät pane edes hanttiin. Synkkiä ihmisiä ovat kun eivät pysty tuntemaan rakkautta naisenkaan kanssa lääkkeistä johtuen. Minulta piti lopettaa lääkitykseni mutta näiden saatanoiden toimesta sitä lisättiin. No on nämä mitä on ovathan mielisairaat toiset aika ilkeitä. Kyllä se vaatii kovaa pokkaa henkilökunnalta. Ja kaikki vaan on kiinni pienestä lääkityksestäni. Toisin olisi jos olisivat ottaneet lääkkeet pois listoilta. Kun olen ne monesti huijannut ottavani ja sylkenyt ne pois. En ole päätäni halunnut tuhota enempää myrkyttämällä itseäni. Oli täällä aikasemmin kaakotarjoilu aina yhden mukavan hoitajan toimesta mutta yksikön johtaja se lopetti sen tiedä miksi kun sitä minäkin join mielelläni. Kaakoa kun on terveellistä kahvia tarjotaan ja juovat vielä omiakin monet. Kahvi on laillinen huume ja juovat sitä suomalaiset vissiin eniten maailmassa. Miten helvetissä eivät kukaan tee mitään tämmöisestä paikasta nämä potilaat pidetään tokkurassa lääkkeillä ja lääkitsevät helppohoitoiseksi nämä pökkelöt. Kuka lääkkeitä tarvitsee minä en olen sen näyttänyt sylkemällä lääkkeet monesti vessanpyttyyn en halua että aivoni tuhotaan lääkkeillä. Haluan nauttia elämästä nämä toiset hullut ovat niin vittumaisia takana päin puhuvat paskaa minustakin. Yritän olla kaikille mukava mutta vastaan niin kun minulle huudetaan eli sanon samalla lailla takasin kun minulle vastataan. Alkaa olemaan vaan mittani täynnä hulluja ja vähemmän hulluja. Miettikää nyt hyvät ihmiset mitä tämä saatanan touhu on näissä taloissa. Lääkärit määrää lääkkeitä puhumatta ollenkaan potilaan kanssa. Tietäähän sen nyt tyhmempikin että hoitajien puheilla menevät. Ja hoitajat selittää hulluille että lääkäri määrää lääkkeet. Eli missä saatanassa menemme, pojat pani ylhäällä Youtubesta siitä saatanasta Nykobista leffan kuka tappoi näitä suomalaisia. Ja sekin oli hyvä hoitaja olevinaan. Minullekkin on työnnetty kolmessa eri paikassa väärät lääkkeet. Mitä en ole siis syönyt. Olen tehnyt tutkivaa journalismiani vuosia näistä paikoista. Oli jo aikoinaan Järvenpään soaiaali sairalaasa pariskunta samalla oastolla kanssani olivat ne kellokosken sairaalan hoitajia. Lukekaa olen paljon kirjoitellut näistä hoitopaikoista. Nikinmäen Attendon sain lopetettavaksi on vaan hankala lyödä itsensä peliin paljastuksillani. Onneksi on alkanut monen silmät avautumaan, kaikkia eivät saa lääkittyä sairaaksi. Tuli taas tulenpalavaa tekstiä minulta, mutta kun suutun lataan kaiken niin kun asiat ovat. En silloin pelkää mitään, voivat vaan alkaa henkilökunta piruiksi puheistani. Muttei voi aina vaan pitää asioita sisällään, kun oikeassa olen.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...