perjantai 23. joulukuuta 2022
Hoitaja I. pakotti minut taas illalla ottamaan saatanallisen lääkkeen olantsapiinin mikä pilaa elimistöni täysin.
Juuri kärsin palvelutalon henkilökunnan takia siitä myrkystä 11 kuukautta. En voinut lähteä mihinkään kun pilaa se saatanan myrkky vatsani toiminnon täysin. Selittää että lääkäri määrää helvetti en ole puhunut mitään lääkärin kanssa nämä nuoret hoitajat tekee meistä raporttejaan aamusta iltaan koneella ollen ja tajuaahan sen tyhmempi että lääkäri sen mukaan määrää lääkkeitä. Nämä on niin idiootteja ei mitään yleissivistystä nuorilla kakaroilla ja vielä ovat nuoria naisia. Esittävät saatanat sisar hento valkoista mutta ovat nämä mustia enkeleitä. Myrkyttäisisivät näitä saatanan hulluja ketkä ihan kyrpiä ovat sotkien tahallaan parvekkeet ja kaikki heittelemällä tupakan tumpitkin vittuilleessan pitkin parveketta sun muita paikkoja vaikka kuinka sanon hulluille mikseivät voi heittää parvekkeellakin ison tuhkikseen. Koko parveke tumppeja täynnä. Ja me siivous ryhmäläiset joudumme siivoamaaan koko ajan saatanoiden sotkuja kaikki paska tumpit ja tuhkat kulkeutuu jaloissa pitkin osastoja. Ovat nämä oikeasti hullut niin saataan vaikeita tapauksia. Koronaa kantavat eivätkä ota itse vastuuta siitä vaan kantajat tartuttivat sitä muihin lomille lähti täältäkin palvelutalosta kantajia. Minä en näiden suomalaisten saatanoiden takia hupia yskinyt kuukautta yötä myöten keuhkojani pihalle mihin kaverini kuoli.
Tehkää nyt saatana Marylan jotain puolestani mihin piti kaikki ilmoittaa epäilykset kantajista sun muista. Olen niin kusessa suomessa paljastaessani tämän saatanallisen maan touhuja. Olen niin kauan tehnyt tutkivaa journalismiani suomen touhuista mitä eivät todella tervettä ole. Ja kaikki vaan siksi kun minut yrittävät kaikella tavalla hiljentää ja sairastuttaa myrkyillään. Käyttivät vielä suomalaiset sadistit Ohkolan sairaalassa venäläisiä lääkäreitä kiduttamiseeni määräämällä minulle syyttä siellä olleena LITIUM 1800 mg myrkkylääkettä mistä sairastuin todella pahoin. Minulla ei ole mitään venäläisiä vastaan piti minusta ja kuolevasta kaveristani huolen hieno venäläinen ystäväni V. keravalla tuoden meille ruokaa sun muuta kun nälissään olimme ryypäetessä rahamme.
Polilta sanottiin ettei täällä ole pakko syödä lääkkeitä mutta tämä henkilökunta pakottaa silti syömään puhumalla varmaan lääkäreille paskaa minusta. Haluaisin puhua täällä JUMALAN RAKKAUDEN PARANTAVASTA VOIMASTA. Mutta kun ovat henkilökunta mitä ovat suomalaisia eivät koe nämä JUMALAN rakkautta siksi piruja ovat. Minulle sanoi polin hoitaja että ole oma itsesi mutta kun laulan soitan mielelläni onkin se sairasta. Minä niin ihmettelen kun parhaani mukaan autan näitä sairaita vedän punttia pelaan näiden kanssa ostan herkkuja pienillä rahoillani. Minua kidutetaan lääkkeillä mistä sairastun pahoin ihan fyysisesti uneni kärsii pahoin ja ennen kaikkea se vaikuttaa psyykeeseeni kun en ole mielisairas ja paha vievät seksihalut ja kyvvyn täysin mikä minulle on erittäin iso asia elämässsäni. Sen tietää kansa tikkurilassa kun ihmisiä autan monella tavalla kaikesta minulle tehdystä pahasta huolimatta. Ystäväni turkkilaisessa ovat varmaaan kauhuissaan kohtelustani tässäkin palvelutalossa. Kun tietävät minun olleen lentokentäällä lusimassa kenttää rakentamassa pidin huumeväen ja pilleristit poissa työsiirtolasta missä ammatti hommissa olin, olin myös pojille urheiluvetäjänä.
Sanoi yksi tiukka kaveri että olisivat ne miinoittaneet koko kentän jos olisivat tienneet miten suomessa kidutettavaksi jouduin syyttä. Luulen ettei ole kun ajan kysymys kun suomessa paukahtaa pahoin, minuakin pyydettiin kumma vaan maailman pelätyimpään järjestöön mukaan. Tuli kumma puhelu viron aksenttilla sanoin että olen työmies rovaniemeltä perheellinen ettei soita minulle puhelimessa tämmöisiä. Juuri kuollut kaverini oli saanut samanlaisen puhelun. Eli jos jotain pahaa suomessa sattuu ja taas menee syyttömiä älkää siis minua ja JUMALAANI syyttökö olen kaikella tavalla yrittänyt vältellä konflikteja mutta minulla ja JUMALALLANI on rajansa ja sen sietokyky alkaa nyt olemaan loppu. Sadistit pitää saada tilille tekosistaan onneksi poliisienkin silmät ovat auenneet ettei todella suomessa ole kaikki terveyden hoitopuolla kohdallaan kun palaa koko ajan paholaisia tappaen hoitopaikoissa vanhuksia. Olen paljastanut suomessa hoitajia narkomaaneja juopppoja ja muita sekopäitä. Luulisi että ISRAEL tekisi jotain asioille täälläkin. Kansa on kumman tietämätön mitä ympärillä tapahtuu. Ja kaikki tämä tulenpalava kirjoitteluni vaan siitä etten saa olla oma itseni älyni ja fysiikkani on todettu huipuksi miksi siis saavat sadistiset pahat ihmiset minut tehdä sairaaksi kaikella tavalla. Tehkää nyt maailma eteeni jotain luuletteko te saatanat että te taivaspaikkanne lunastatte syömällä öylättiä ja juomalla jeesuksen verta ette todella vaikka teille puhun ette pane puolestani tikkua ristiin. MIksi saatanassa hykertelle vaan ristin juurella minua suurta hyväntekijää ette auta. Minulla oli hyvin rahaa kukaan ei uskaltanut mitään pullistella ja myrkyttää poikani olisi ampunut sellaiselle luodin päähän. Kun raha ratkaisee ihan kaiken ja pelko ja ja kauhu on ainoa ase mitä tottelee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti