torstai 26. tammikuuta 2023

Heräsin yöllä kello 1.36 aloin kirjoittelemaan kynällä, kaverini lähti kaupoille yöllä Pasilaan. Vedin äsken sellijumpat kello 3.30- 4 välisenä aikana herää siinä aina kunnolla. Tarinaa suomalaisten minuun kohdistamasta kiduttamisestani.

Melko aikaisin nukkumaan ja aikasin hereille eipä nyt yhtään väsytä enään. On minulla kuulemma taas polin palaveri 2.2.2023 paha vaan kun on siellä taas henkilökunta minua vastaan varmaan kaikella tavalla. Pitäisi minun saada lakimies siihen palaveriin mukaan silloin saisin vedettyä henkilökunnan tilille tekosistaan ja puheistaan. Olen saanut ottaa vastaan ihan henkistä väkivaltaa on henkilökunta näyttänyt mitä nämä on pohjimmiltaan. Ja kaikki vaan minulle uhkailemalla saatu pakkolääkitys. Olisin voinut mennä muuallekkin mutta jäinkin tutkimaan tämänkin talon touhuja eikä tässä talossa todella ole kaikki kohdallaan. Sen olen todennut vuoden aikana, alkuun näytti kaikki aika hyvältä mutta paljastin talon touhut kun minua alettiin pakkolääkitä mitä en todella koko ajan syönyt kun en halua lääkkeistä sairastua minkä myrkyt minulle tekee. Mutta tässä talossa yksikön johtaja saa porukan näköjään uhkailemalla syömään lääkkeitä. Niin kun minua alkoi se uhkailemaan jos se saatana saa muut pelkäämään niin minun kansani sen on turha leikkiä. Lyön kovan kovaa vasten ja viime peleissä vedän lääkärin tilille se on vastuussa henkilökunnasta. Niin on alkanut semmoista käytöstä vastaan tulemaan henkilökunnan taholta. Ovat niin tyhmää sakkia ei voi mitään me sanomme että tyhmyydestä sakotetaan. Jos on ihminen tyhmä niin pitäisi semmoisen paikkansa tietää ja se ole todella hoitajan paikka. Olen tehnyt tutkivaa journalismiani vuosia suomen sairaanhoidon tilasta ja pahuutta saanut ottaa vastaan useassa paikassa. On nämä hoitopaikat olleet kompuksessa keskenään aika tarkkaan. Nikinmäen Attendon hirviöpaikan sain lopetettua ihmisiäni juoni sinne sisään itsensä. Sanoi Vänskä että se paikka menee televisioon, sanoin Vänskälle että katsoo että pääsen puhumaan sinne, olisi minulla niin paljon asiaa suomen paskasta sairaanhoidosta pahinta mielenterveys ja päihde puoli. Lukekaa siitä Nikinmäen Attendon paikasta on siitä minulla järkyttävää tarinaa. Kumma vaan että sama paska jatkuu tässäkin paikassa ihan sadismia saan ottaa vastaan täällä. Se on paha jos on täällä hoitajatkin idiootteja kun tyhmyydestä sakotetaan niin paljon pahuutta tulee vastaan päivittäin. Yksi ihana hoitaja oli potilaiden puolta mutta silläkin tyyli muuttui kun muut henkilökunnasta alkoivat syömään ihanaa naista. Puhuttiin minulle potilaiden taholta tästäkin paikasta jo tullessani taloon. Tulin taloon kun luulin että on tämä yhtä hyvä mesta kun oli kielokoto aikoinaan kun samalla työsalilla käytiin. Kielokodossa sain olla semmoinen kun olin ilman lääkkeitä melkein koko ajan siellä ei henkilökunta alkanut minua syömään kun lääkkeet otettiin pois lääkärin siunauksella. Sain nuoren 26 vuotiaan tytön kielokodossa pois sähköhoidosta rakkaudellani. Oli se ensimmäinen ihminen kuka on minut saanut nauramaan sydämmestäni. Oli kielokoto ainoa inhimillinen paikka missä olen koskaan ollut, muut niin kun tämäkin paikka ovat olleet sadistisia. Intiaani kestää paljon fyysistä kipua mutta tämänkin talon aiheuttama henkinen väkivalta alkaa jo ylittämään sietokykyni. Lukekaa mitä tästäkin paikasta olen kirjoitellut, päivittäin saan ottaa pahuutta vastaan monen ihmisen taholta. Toki potilaatkin ovat talossa aika paska sakkia sotkee ne tahallaan parveenkin tupakoillaan ja me siivousryhmän porukka joudumme siivoamaan heidän jälkiään. Samoin on meillä vuorotellen keittiö vuoro mikä on porukalle vastenmielistä hommaa kun on siinä aika tarkkaan noin 12 tuntia päivässä kiinni ilmasta työtä. Säästää talo ison rahan siitäkin paska hommasta noin 360 tuntia kuukaudessa jos siinä olisi joku ulkopuolinen hommassa. Ja minulle kumma vaan järjestetään semmoiset kaverit siihen ketkä luistelee hommasta parhaansa mukaan yksi hoitaja, todella outo ihminen soitteli kerrankin perääni kun olin asioilla että heti tekemään keittiö töitä. Oli siinä minulla merivoimissa palvellut typerys kuka luisti siitä hommasta parhaansa mukaan. Helvetti olen jo ikäni puolesta eläkkeellä enkä ole tottunut ilmasta työtä tekemään urakalla. Kumma vaan nyt tuli uudet ryhmät keittiöhommiin järjestettiin minulle semmoinen porukka ketkä ovatkin suuremman ajan keittiö hommasta työsalin hommissa. Eli kiusa se on pienikin kiusa joutuisin taas tekemään suuremman osan päivää yksin keittiöhomman. Mutta vitut tehkööt hullut hoitajat hommia muutakin kun istuvat koko päivän tietokoneella tehden raporttejaan. Ja tämä on todella sairasta kun sanoo henkilökunta että lääkäri määärää lääkkeet kumma vaan en minäkään ollut puhunut talon lääkärin kanssa mitään. Eiköhän lääkäri seuraa aika pitkään epäpätevien hoitajien raportteja, miten muuten se voi tietää ihmisestä yhtään mitään. Sairasta on touhunsa mihin pitää kyllä jo alkaa isompien instanssien puuttua. Pitää alkaa jotain tapahtumaan suomen sairaanhoidon toimissa, ainakin paljastamissani mielenterveys ja päihde paikoissa olen niin paljon saanut pahuutta ottaa näissä vastaan. Samoin uskovaiseksi tekeytyviä paikkoja tullut vastaan mitkä ovatkin ollaat ihan paholaisten vallassa. Selkin samarian pisaran sekopää juopon kokin takia minut kidutettiin jorvin sairaalassa alkaen kellokoskelle ja Ohkolaan syyttä, suomi hoitajien puheilla venäläisten lääkäreiden sairaaksi lääkittäväksi 3 vuotta hupia kiduttivat minua. Tehkää nyt saatana maailma jo jotain suomen saatanoille miten minua täällä kohdellaan minä suuri ihmisten auttaja pannen rahani ja terveyteni ihmiskunnan eteen parempaa huomista tehden. Sadistien käsiin joutuen niin sairaaksi minut lääkittiin kellokoski ohkolassa suomalaiset sadistit käyttivät sairastuttamiseeni venäläisiä lääkäreitä. TSH kilpirauhas arvot tuhottiin, nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti aiheutettiin päätäni pilasivat tahallaan, neurologisia oireita oli jatkuva päänsärky öisin pahinta, mihin eivät saastat suomalaiset sadistit hoitajat mitään kantaa ottaneet. Ja kaikki kiduttamiseni varmaan vaan sen takia kun olin vastaan ohkolan huume pisnestä mihin ei henkilökunta puuttunut, niin kun eivät olisi siellä tienneet huume pisneksen pyörivän. Kaverini sanoi minulle että saat ohkolassa mitä vaan on hänellä ollut ohkolan sairaalassa henkilökunnassa paljon panoja. Eli miettikää nyt maailma suomen saatanoiden touhuja ja alkakaa jo puuttumaan siihen raskaalla kädellä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kuulostaa siltä että olet ihan oikeassa paikassa ja lääkityksen tarpeessa.

Anonyymi kirjoitti...

kellokosken henkilökunnalle aploodit. arvokasta työtä.. Kaikkia ei voi parantaa.

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...