tiistai 24. tammikuuta 2023
Heräten aikaisin kun on hyvä henki talossa ennen kun tulee henkilökunta taloon. Aamupala ja liikenteeseen kun tule taas yksi järkky hoitajaa olevinaan taloon lähden aina sen tullessa nykyään liikenteeseen.
Puuttuu kyseinen hoitaja sanomisiini kun jonkun kanssa puhun asiaa. Olen kirjoitellut muutakin siitä hoitajaa olevinaan, korona levisi talossa kun eivät piitanneet siitä alkuun vaikka huusin kyseiselle hoitajalle ruokalassa että käskee laittamaan maskin yhdelle taudin kantajalle, eipä hoitaja mitään välittänyt. No olikin sillä idiootilla hetken päästä korona itsellään. Selvisi se vaan aika helpolla siitä kun taas se oli töissä. Minä en kuukautta lahjaksi räkinyt keuhkojani pihalle henkilökunnan välinpitämättömyyden takia koronan suhteen. Kaverini kuoli koronaan keuhkonsa pettivät, meitä olikin hetken päästä 7 vissiin eristettynä. Kumma oli variantti kun ei kuumetta porukalle nostanut. Minä hain heti apteekista sylkitesterin ja näytti se koronaa pidin kyllä maskia ja heti testasin sen.
Koronan epäillyt kantajat lähti talosta lomillekkin yksikin muija kiisti kantavansa vaikka sillä oli korona. Koronan kantaja pyöri toiselta osastolta meidän kerroksessa ilman maskia. Nämä hullut pitäisi panna pakko eristykseen kun eivät nämä tunnu välittävät lähimmäisistään mitään. Pysyin eristyksessä sen aikaa kun tauti vaivasi, kuivaa yskää oli pitkään vaikka tauti menikin ohi minulta.
Onhan se aika vitsaus MARYLANDISSA OLI SIVU MIHIN PITI ILMOITTAA KAIKKI EPÄILYTKIN VISSIIN. Onhan se maailmanlaajuinen ilmiö mutta jos jengi on noin välinpitämätön sen suhteen kun suomen hoitopaikoissa ei ole ihme että se on levinnyt maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Minusta on kumman lepsu ote koronan suhteen monessa paikassa sitä melkein vähätellään. Minulla kyllä kolahti kunnon pelimiehen menehtyminen siihen saakelin tautiin. Minäkin kun olen yliherkkä allergikko astmaatikko saan aina herkästi kaikista pöpöistä tartunnan varmaan johtuu äärettömästä herkkyydestäni.
JUMALANI on minut parantanut migreenistä, astmasta ja allergioistani, maitoruvesta sun muista lastentaudeista. Pitävät saatanat minua hullun kirjoissa vaikka en ole ollut kun masentunut pojan äidin takia otin pojan äidiltään ihan pienenä ja hoidin sitä parhaani mukaan lapselle tärkeimmät 7 ensimmäistä vuotta. Isäni vaan pilasi poikaa pahoin kun isäni sydänvikaisen dementikon päässä oli pojan äidin touhut kun tutuille kavereillekkin oli kuulemma itseään tarjonnut ja hylkää minut ja pojan.
Viinapiru kuoli päästäni pitkällä hupituomiollani noin 13 vuotta siinä meni kierrellen paska paikkoja.
Poika tippui keittiön pöydältä päälleen kivilattialle kuulin muksahduksen olohuoneeseen nostin pojan itkien sänkyynsä ja paijasin pientä siitä se tokeni. Isäni vaan tuumasi että huoran pentu, kyllä isäni varmaan rakasti poikaa niin kun vaan lasta, mutta se oli sillä aina päässä onko poika minun. Annoin pojan äidilleen kun se miehen itselleen löysi ja rauhoittui vissiin. Luulin että olemme yhdessä pojan kasvatuksessa mukana mutta minut poikani hylkäsi tähän kirottuun maahan ja kirottuun kansaan. On sillä neljä lasta muuttivat ne espanjaan asumaan. Ei ole tullut lapsiltaankaan edes puhelin soittoa ei isänpäivä onnitteluja ei jouluna mitään yhteydenottoa. Otti poika vaan niin väärän vaimon itselleen, olisin sille antanut ihanan enkeli tytön Elinan kenen perhekkin minua rakasti. Mutta ottikin poika hoitajan itselleen jos se muija ei minua rakasta niin ei se varmaan rakasta poikaakaan. Poika poltti vielä aikuisena tupakkaa ja söi kynsiään vaikka sukua kuolee tupakan aiheuttamiin vaivoihin ja meillä on suvussa astmaa.
Laitoin sen hoitaja muijalle viestiä aikoinaan että vie se poika katsomaan sairaaloihin astmaan tukehtuvia ja syöpään kuolevia jos se tupakka jäisi siltä pois. Onhan se ikävä jos ja kun lapsensa ovat isänsä vuoteen äärellä itkien miksei se pappaa kuunnellut. Pojan pitää olla jonkun muun kun minun muuten kyllä veri velvoittaisi minua rakastamaan. Helvetti jos elämääni uhrasin noin monta vuotta kärsien isäni pilatessa poikaa mutta nyt uskon että hoidin äpärää noi vuodet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti