tiistai 17. tammikuuta 2023

Melko myöhään nukkumaan kirjoitellessa tarinoitani myöhään. Mutta heräten kumminkin melko aikaisin hyvin kumminkin levänneenä ei antanut se unta pitempään.

Aloin kirjoittelemaan elämäni tarinaa aamusta, heti kaverini kanssa keskustellen kun se on niin kova JUMALAN kieltäjä. Tulee sen kanssa kumminkin mukavia tiukkoja vääntöjä aina, kun se on kumminkin fiksu kaveri. Minä taas olen JUMALAN omia ollut aina vaikka aika hulivili olenkin ollut, mutta on JUMALA aina johdatellut elämääni. Kuka onkaan synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Olisi kaikille hyvä jo elämänsä aikaisessa vaiheessa ottaa JUMALA SYDÄMMEENSÄ se helpottaa kummasti elämää kun se lopputulos on kaikilla sama eli kuolema ja uudesti syntymä. Tulee jokaiselle jumala mieleen kuolinvuoteella viimeistään menee koko elämä pikana läpi aivojen niin hyvät kun pahat tekonsa. Ja se ei mukava tila ole kun alkaa menneisyyden haamut tulemaan silmille ellei ole tehnyt parannusta ja vapautunut synnin kahleistaan. JUMALA ON HYVÄ ANTEEKSI ANTAVA JA PITKÄMIELINEN MUTTA HÄNELLÄKIN ON RAJANSA JA ON MYÖS VIHAN JUMALA KUN SEN LAPSIA KIUSATAAN TARPEEKSI. Sotaa ja kauhua kaikkialla miksette tee parannusta jos sillä maailma pelastuisi. Miksi saa pahuus hallita maailmassa siinäpä on kysymystä kerrakseen teette syntiä jatkuvasti siellä täällä ettekä välitä vaikka maailma palaa. Ottakaa nyt jo naarastiikerini ohjat käsiin kun JEESUS MARIALLE ENSIMMÄISENÄ NÄYTTÄYTYI RAAMATTUA SITEERATAKSENI. Olen hengessä läsnä eihän kukaan äiti halua että lapset kärsii ja tapetaan syyttä. Joka tapauksessa siunattua tätäkin päivää koko ihmiskunta. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...