tiistai 28. helmikuuta 2023
Ilta joutaa rauhoittui tilanne kun henkilökunta lähti talosta kello 20. On aika rasite kun mitään ei voi puhua vaikka oikeassa olen asioissa talossa.
On aika vääntöä henkilökunnan kanssa vaikka oikeassa olen talon asioissa. Väännetään asiat aina minun päälleni kumma vaan se on kun on tämän talon potilaisaineisto mitä on en kenestäkään saa apua vaikka näiden pökelöiden asioita olen ajanut toista vuotta. Nyt pitää päästä pois tästä talosta mahdollisimman nopeasti alkaa tämä touhu jo rasittamaan ja stressaamaan vähän liikaa. Kun alkoi henkilökunta ihan piruiksi kun lääkärin kanssa lopetettiin pieni lääkitykseni 10 mg olantsapiinia. Olin noin 11 kuukautta melkein syömättä lääkettä syljen ne viemäriin kun sanottiin minulle jo tullessani polilta ettei täällä tarvitse minun lääkkeitä syödä. Mutta kumma oli vaan että tarjosi henkilökunta pientä lääkettäni kumminkin minulle. En viitsinyt alkaa vääntämään vaikka sanoin joka lääkkeen jaossa miksi työntävät lääkkeitä vaikka sanottiin ettei täällä tarvitse syödä niitä.
Kummasti vaan uhkailemalla pakotettiin lääkettä syömään. Mitä todella ihmettelen miten voivat henkilökunta päättää lääkityksestä eikö se pitäisi olla lääkärin ja potilaan välinen asia. Kumma vaan tässäkin talossa selittää henkilökunta että lääkäri määrää lääkkeet. Kumma vaan kun en minäkään ollut alkuun puhunut sanaakaan oikein lääkärin kanssa. Kyllä niin kovasti minua kehuttiin 11 kuukautta että vedän salitreeniä vedän biljardit ja pelaan lautapelejä asukkaiden kanssa ja hoidan työni hyvin. Minun huonettani aina näytetään vieraille kun se aina on niin hyvässä kunnossa. Miksi sitten kun lääkärin siunauksella otettiin pieni lääkitykseni pois mikä ei minulle yhtään sovi vaikuttaa se jo psyykkeeseeni pahasti kun en lääkkeitä tarvitse en ole mielisairas, olen entinen masentunut pojan äidin takia olin yksinhuoltaja lapselle 7 tärkeintä ekaa vuotta, isäni kanssa asuimme kolmistaan isäni pilasi poikaani kaikella tavalla siksi äidilleen annoin poikamme kun se vielä miehen löysi itselleen ja lopetti tuttujen kavereideni kanssa luuhaamisen.
Alkoi henkilökunta lääkärin lääkkeen oton poiston jälkeen täysin piruiksi silloin mietin että mikä oli näiden motiivi rooliako vetää alkuun kanssani. Olen alkoholisti keneltä on viinapiru päästään kuollut, toki voi olla että pettyi minuun henkilökunta kun pari kertaa olen ollut viihteellä tutussa kapakassa en vaan oikein jaksanut enään tätä porukkaa niin sanotusti. Piti päästä minun välillä nollaamaan, onhan tämä jengi kivaakin pelaamme ja vedän punttisalia kaverilleni. Mutta paskaakin tekee jengi monella tavalla vaikka sanon asioista ei vaan hommat pelaa. Ja nykyään henkilökunta puuttuu minun opastukseeni monissa käytännön asioissa mitä töpeksii jengi.
On talon ilmapiiri mennyt aika huonoksi, eli minua rasitetaan päivittäin. Yöt on antoisaa aikaa silloin saan kirjoitettua tarinoitani tutkivana journalistina kaiken kirjoittaen niin kun vaan puhtaalla omalla tunnolla voin tuoda esiin. Ei voi oikein blogiini kaikkea kirjoitella nimillä ja paikoilla vaikka oikeassa olen. Alkavat muuten täysin piruiksi kun totuuden tuon esiin, monissa asioissa oikeassa olleena. Mutta on minulla kynällä kaikki kirjoitettu ihan niin kun asiat ovat nimillä ja paikoilla. Niin kun minun taivaallinen korkein oikeus sanoo mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Koko ajan tapahtuu vihollisiani kaatuu kaiken aikaa kun se taivaan isä on pitkämielinen ja anteeksi antava mutta rajansa on silläkin joku antaa anteeksi mutta minä en vaan kostoni on raju ja julma koko ajan tapahtuu mutta pökelöt eivät sitä vaan ymmärrä kuka kaatuu rapussa kuka yskii keuhkojaan pihalle. Kenellä on syöpä kenellä juopa kuka muuten vaan sairastuu kummasti kuka menee autokolarissa. Mietin taas tänä yönä alanko harrastamaan voodoota ja aiheutan jollekkekkin pahaa karmaa. Jos pilaisi joidenkin yöunet pahoin rukoukset on kuultu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti