keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Pitkä yö ollut kello on 2.42 JUMALIENI kanssa keskustellen. Aamulla olisi polin palaveri eli pitäisi hetken nukkua.

Kuuntelin uskovaisten venkuloiden ohjelmaa radioista tosissaan tuntuu pojat olevan. Minäkin olen ollut aina linnan uskossa mitä pitää toiset feikkinä. Mutta minä olen ollut jo junnusta lähetystyö nuortenkin kanssa. Olen aina ollut aika hulivili mutta JUMALANI on aina tietäni johdattanut. Kumma vaan kun se vanhempana on minut hylännyt kun olen kärsinyt niin paljon elämässäni mikä vaan jatkuu täällä palvelutalossakin. Vanha liitto minut poikana tunsi ja olin turvassa pahalta maailmalta pahimpien murhamiesten kanssa lusiessani. Mutta helvetti alkoi elämässäni vanhempana sain kaveristani Taposta tuomion mikä minulle kytän mukaan hupia leivottiin. Menihän siinä pahempia paikkoja vuosia hupia elämästäni. Mutta on minulla ollut aikaa odottaa nyt tuhoan viholliseni. JUMALANI ON RUKOUKSENI KUULLUT Turkin maanjäristys on kyllä minulle rankka paikka kun rakastan turkkia ja turkkilaisia. Syyrian mullistuskin oli kauheaa ikävää kaikki mutta maailma on semmoista. Suomalaiset saisivat mennä melko kaikki ovat minulle niin paljon pahaa aiheuttaneet vuosien saatossa. Kirottu maa ja kirottu kansa kun ovat nämä sekasikiöitä saksalaiset sodan aikaan panivat näitä naisiaan niin paljon kun ehtivät sekä venäläiset sotavangitkin. Siksi varmaan ovat aika älykääpiötä monetkin ei näillä oikein säteile harvoilla vähän. Toljottaa nämä vaan aika tyhjällä katseellaan. Onneksi on ulkomaalaisia suomessa paljon minun kavereitani. Olen aina tuntenut olevani suomessa väärässä maassa. Katsotaan sanoo lääkäri eiköhän aika ala olemaan aika täysi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kerro lisää Ati Paasikivestä.

alfa ja omega kirjoitti...

Ati oli kaverini Riihimäen keskusvankilan ajoilta. Oli minun aikoihin Riksu aika raitis talo siksi oli siellä hyvä lusia. Tunsivat minut pojat kenkä Keravana kun oli minulla talon fudis pallo kun joka ulkoiluun tulin palloni kanssa. Vedin myös koris ryhmää piti minun perustaa A ja B ryhmät kun oli se niin suosittu ryhmä vintin aulassa pelasimme pienellä kentällä. Pamput eivät edes jääneet katsomaan meidän touhuja kun kaikki olimme sitä ikäluokkaa että veljiä olimme.

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...