tiistai 7. helmikuuta 2023
Univelkoja pois nukkumaan eilen illasta jo kello 20.10 heräten kello 2.25. Nukuin kyllä illasta jo pienet tirsat. Nyt hyvin levänneenä tarinaani kynällä ja koneella.
Olinkin eilen todella väsynyt koko päivän, sain kyllä jotain aikaiseksi kun kävin katsomassa asuntoa Keravalla. Toivotaan nyt ettei jää asunnon hakua luottotietoihini kun siellä on joku merkintä. Olisihan se luojan lykky että oman asunnon saisin tulee näissä mielenterveys ja päihde paikoissa itsekkin sekopääksi, kun sanon että hulluus tarttuu. Ovat toiset mielenterveys ihmisetkin niin saatanan vittumaisiakin. Ja kun tässäkään talossa ei pyhä henki kosketa ketään. Eli on tämä minulle niin väärä paikka kun olla voi, teen käännytystyötäni näissä paikoissa ihan turhaan kuluttaen vaan itseni loppuun.
Ihmettelen kyllä kovasti kun ei ole edes henkilökunta uskossa kun on herkkä ala mielenterveys ja päihde ala. Siksi on nämä paikat minulle aika rasittavia. Mutta olen tyytyväinenkin taloon, kun on minulla hieno huone vessalla ja suihkulla sekä iso plussa punttisali talossamme, mitä käytän agtiivisesti kaverinkin olen saanut innostumaan treeneistä.
Jännittää vaan kovasti ettei tyssää asunnon hakuni luottotietoihini missä näkyy maininta minusta johtumattomista syistä. Kun nyt on asunto minulle ihan ykkösasia että pääsen jo rauhaan tälläisistä paikoista missä ressaan itseäni todella pahoin. Kun henkilökuntakin on alkanut oudoksi kai nekin jo haluaa että omilleni lähden. Kun en ole mielisairas olen entinen masentunut ja viinapiru on päästäni kuollut pitkällä hupituomiollani.
Tuli toki varmaan takapakkia talossa kun muutaman kerran kävin riennoissa näin ihania Romaneita kuppilassa ja aloimme heidän kanssaan hauskaa pitämään. Laulu ja nauru soi siellä ravintolassa. Oli mukava ilta heidän kanssaan lähdin heidän mukanaan johonkin vantaelle missä tiemme erkani. Tulin sielä taksilla yöllä kämpilleni missä aamulla kumma vaan puhalsin algometriin promilleja. Sain kiitos vaan jäädä taloon vaikka on talossamme nolla toleranssi. Kai kiltti henkilökunta ajatteli että jos ulos panevat siksi aikaa että höyryt häviää päästä jatkuu helposti ryyppy, monella ainakin. Minä voin ottaa mutta olla myös ottamatta se viinapiru oli minussa tiukassa noin 13 vuotta olin hupia eri mestoissa. Pahimmissa kellareissakin lusittivat minua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti