keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Yöllä heräten kello 2.15 olen sotilas ja Ukrainan sota herkistänyt eläimen vaistoni taas äärimmilleen. Reagoin yölläkin pienempäänkin ääneen ja olen sekunnissa pystyssä.

Nukun hyvin sen minkä nukun on hermoni rautaa nukahdan illasta hetkessä. Mutta eläimen vaistoni herättää minut pieneenkin ääneen tokenen itse kun olen pystyssä käsi ojossa kun olisi minulla ase kädessä. Siitä hetkessä taas unten maille se on vaistoni semmoinen. Intiaanit sanoo minua sudeksi mutta on minussa myös Tiikerin henki. Kuka sen ymmärtää ja oikein oivaltaa ikäni treenanneena lapsesta asti viidakko ja kaupunki sotaa treenatan olen sitä ikäluokkaa että aina valmiina olimme. Olen renka järven renka majan sotaveteraani Invalidien oppipoika piti minun ottaa kaikki haltuuni ehdin miettiä yksin pienenä intiaani poikana soudellessani pitkin järveä ettei ikinä historia enää toistaisi itseään. Saunotin pienestä pitäen sotaveteraani Invalideja siellä ehti miettiä maailman menoa. Kumma vaan kun omani hylkäsi minut ja vielä panivat minut Venäläisten lääkäreiden sairaaksi pahoin myrkyttämään syyttä Kellokoski ohkolan sairaaloihin. Nyt kysyn vaan mikä on Suomalaisten motiivi myrkyttää omaa kansaansa kun suomalaisten hoitajien puheilla panevat venäläiset meidät huippuunsa viritetyt sotilaat sairaaksi pahoin myrkyttämään. Kysyn vaan miksi suomalaiset olette maan pettureita olette pahempia kun keskitysleirien kapot ketkä omiaankin tappoivat. Oletteko saksalaisten vai venäläisten asialla kun en usko kumpienkaan suomalaisista oikein välittävän määrätyistä syistä. Muuta en ymmärrä minunkaan kohteluuni lukekaa maailma miten sairaaksi minut myrkytettiin kellokoski Ohkolan sairaalassa selin kylän samarian pisaran juopon kokin aiheuttaman sekopään takia. Kumma vaan oli minulla samarian johtajan kuittaamaan vuokrasopimus että piti olla selin kylän samarian talo raitis mutta sekopää pisara yhdistyksen kokki Antti sekoili siellä pahoin kolme kertaa kuukauteen poliisit soitti se itselleen ja kerran ambulanssi ei uskaltanut tulla ennen kun sain siltä sekopäältä puukot pois. Hakivat poliisit pitkään sen saatanan sekopään hakuja että olisivat sen saaneet vietyä. Mutta oli Antti kokki siinä toimivan pisara yhdistyksen kokki ja pisaran omistajan hyvä kaveri siks se sai siellä tehdä näköjään mitä vaan. Minä sille sekopäälle kokill eärähdin kun tuli nuori poika minulle sanomaan että se sika kokki oli käynyt poikaa kurkusta kiinni niin että oli poika joutunut potkaisemaan itsesnä siitä siasta irti. Minä puolustin poikaa niin jouduin kidutettavaksi jorviin kellariin 12 vuorokaudeksi sieltä kiduttamiseni jatkui kellokoskelle ja ohkolaan kolmeksi vuodeksi syyttä pahoihin myrkkyihin mistä sairastuin pahoin. Saatanan tapettavat vääräuskoiset koirat kostoni tulee olemaan teille raaka ja vielä kadutte syntymäänne. On JUMALANI ALKANUT TOIMIMAAN TEIDÄN SAATANOIDEN TAKIA MAAILMA PALAA OLETTE PAHOLAISIA NIIN PAHOJA IHMISIÄ. Ja tämä koskee siis vihollisiani ja heitä kaatuu kaiken aikaa kenellä syöpää kuka vammautuu. JUMALANI ON PITKÄMIELINEN JA ANTEEKSI ANTAVA MUTTA NYT SENKIN MITTA ALKAA OLEMAAN TÄYSI OVAT SUOMALAISET NIIN PAHOJA IHMISIÄ KUN EIVÄT TIEDÄ OVATKO NÄMÄ SAKSALAISTEN VAI VENÄLÄISTEN JÄLKELÄISIÄ KUN NAISENSA OLIVAT HUORIA JO SODAN AIKOIHIN. OLETTE SEKASIKIÖITÄ SIKSI NIIN PAHOJA. Toki hyviäkin ihmisiä on mutta vähemmän ja kun tyhmyydestä vielä sakotetaan. Lukekaa ja tehkää parannus kun vielä voitte sen tehdä toki se on jo monen kohdalla myöhäistä niin paljon olen kärsinyt pirujen takia. Kumma vaan kun samarian päällikkö huseeraa nyt Ukrainaan avustuksia minä en tunnu olevan mitään, mutta sen sanon että laki se on näillä niin sanotuilla uskovaisillakin. Sanon sata varma etten hupia ole kidutettavana ollut katsotaana nyt mikä on korvaus minkä tulen vaatimaan. Terveyttäni eivät voi rahalla ostaa nyt sairastutan syylliset kohteluuni pahoin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...