torstai 18. toukokuuta 2023
Öitä Maailma heräten äsken kello 1.13 melko skarppina vaikka onkin vielä yö. Mikä on kyllä minulle luovaa aikaa kun ei ole yhtään pahaa henkeä ilmassa niin sanottua.
Heräsin juuri nukuin melko hyvin vaikka kirkolla taas pahoittivat mieleni pari vammaista tyyppiä. Kerroin siinä nuorille miten on JUMALA johdattanut elämääni. Miten aloitin Keravalla väinämöisen tiellä vanhassa puutalossa televisio huollon isäni kanssa. No kumma vaan että on siinä nykyään MORMOONI KIRKKO. Halusi minut kirkolla nähdä pari nais mormooni saarnaajaa.
Muutenkin on toi kirkolla kokoontuvat porukka kun körttiläis kuoro, ei ketään meikäläistä siellä viihdy. Puhuin kun yksi Kakolan venkula paskansi pari tuolia hätäpäissään. Niin alkoivat vaan minulle kirkon porukka vittuilemaan, vaikka puhuin miten huolissani olin ettei tartu mitään kakolan venkulan paskantamista tuoleista ihmisiin. Kun olen joutunut noroviruksen aiheuttamaa saastuttamaa palvelutaloakin yötä myöten siivoamaan.
No saa olla kirkon vammaset omillaan en kyllä semmoisia taivaaseen siunaa. Ketkä kaiken lisäksi ovat niin vittumaisia, vituttaa varmaan niitä kun rullavehkeillä joutuvat liikkumaan. Luulisi jos on taivaan isä ne vammauttanut niin eivät enää vittumaisia olisi. Eilen sain kyllä niin huonoa kohtelua vammasilta että lähdin pois kirkolta. Jos on kusta päässä ja ei pelaa kunnolla muukaan, vielä kun tulee monista vielä vammasia muullakin tavalla. Mikä sitten on syynä että päässä toisilla kiksahtaa ja tulee toiset niin saatanan vittumaiseksi.
No kyllähän minä säälinkin vammasiakin vaikka onkin siinä varmaan omat syynsä miksi toisilla kiksahtaa päässä muttei kaikilla. Harmittaa vaan kun toisista tulee tosiaan vittumaisiakin. No nyt hyvää tätäkin päivää SIUNAUSTA KOKO MAAILMALLE kaikesta paskasta huolimatta mitä saan suomessa ottaa vastaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti