keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Väsyneenä heräten kello 3 harmi kun otin illasta yhden TENOX 1 mg lääkkeen kokeilu mielessä. Ei se minua auta millään lailla nyt kumminkin koneella tekstiä eetteriin. Kello on 3.57.

Otin tenox 1 mg lääkkeen jos vaikka olisin nukkunut aamuun asti, mutta mitä vielä herään jo yöllä nytkin kello 3 maissa. Eli en enään kokeile edes tenoxia 1 mg kun se ei antanut unta. Enkä kemiaan usko, minä nukun puhtailla kun tukki koko yön ei tarvitse silloin edes kuselle nousta yöllä. Kun nykyään on joka toisella lääkitys päällä. Kyllä oli taas viimeinen palaveri yksikön naisjohtajan hoitajan ja parin sossun kanssa tapaaminen, väänsi ne taas kaikki minua vastaan. Lakimieheni sanoi kyllä että olisi se voinut tulla puhelimen välityksellä mukaan keskusteluun. En katsonut sitä tarpeelliseksi kun luulin palaverin olevan asiallinen, mutta haksahdinkin taas paskaan samaa saatanan valehtelua se oli ja kaikki työnnettiin minun viakseni. No niin 6.6.2023 lähestyy vääjäämättä ja uhkaili yksikön niin ihana naisjohtaja minut poliisit heittävän ulos talosta ja kahteen viikkoon kuulemma hävitetään tavarani. On minulle kerrankin arvokas omaisuus kenkiäkin on monet. Kun jouduin risoissa kengissä kulkemaan kun en saanut sossusta edes kenkä rahoja ulos. Vihaan tätä maata ja kansaa niin paljon on minulle tehty suomalaisten toimesta niin paljon pahaa. Vuosia ovat minua saatanat vääräuskoiset koirat kiduttaneet ja rääkänneet. Olette suomalaiset sekasikiöitä kun ette tiedä edes vanhempianne. Muijanne jakaa persettä joka toiselle siksi olette sekasikiöitä Lukeka hurjaa tarinaani riksun hatkaus yritys, ja kuinka kumma vaan oli toinen karkuri Tenkula Vesa ja sen veli oli seurakunta luther opistolla tartutin siellä melkein sataan naisen alkuun tippurin. Oikein odotti toinen JEESUKSEN MORSIAN että pääsen panemaan seuraavaa neitsyt Mariaa. Visva valui munastani mutta niin vaan pieni kyrpäni teki tehtävänsä ja sain kaikille nuorille JEESUKSEN MORSIAMMILLE tippurin. Onhan se jännä vaikka mies pappi olisi ottanut vaimokseen nuoren seurakunta nuoren LUTHER OPISTON NAISEN ALUN. No hääyön jälkeen ekan panon vielä, esitti JEESUKSEN MORSIAN NEITSYTTÄ PAPILLE. Meni muutama päivä niin pappi sanoi vaimolle mikä kumma on kikkelissäni tuppikullissani. Kun kirvelee ja visvaa valuu siitä, sitten lääkäri setä hoitajieen papin hyvin tutkittuaan. Sanoi papille että herran jestas teillä on papilla sukupuoli tauti tippuri. Oletteko te olleet muiden kun vaimonne kanssa. No siitä kirkon mies olisi sanonut ettei voi olla mahdollista kun on vaimoni JEESUKSEN MORSIAN. PAPPI OLISI SANONUT ETTEI SAA OLLA HUORA KUN RAAMATUSSA SANOTAAN ETTÄ ÄLÄ TEE HUORIN. Toki eihän nyt huoria olleet päin vastoin maksoivat ne minulle kun panin niitä edestä ja takaa toinen kohde hinkkasi viereisessä sängyssään jo märkää pilluaan. Ja siitä uutta kohdetta kohti kuka jo oli vittu kiimasta märkänä odottamassa taas tippuri kaluani sisäänsä. Monenkohan elämän on pilannut tippuri pillut kun mies sen heti huomaa mutta nainen voi kantaa jakorasiana sitä vuosia. No olettehan te uskovaiset raamattunne lukeneet siellä puhutaan kuulemma Mariasta huonosta naisesta JEESUKSEN MORSIAMMISTANI.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...