maanantai 8. toukokuuta 2023
Yö on jo pitkällä kello on jo 2.22 mutten vielä unta saa elän toista aikaa siksi yöt olen virkeä. Jos niin kun yskän ymmärrätte olen TIIKERIN HENKI INTIAANIT SANOO MINUA MYÖS SUDEKSI.
Kohta täytyy kyllä mennä nukkumaan, nukuin tässä palvelutalossa alkuun kun pilven päällä. Kun rauhoitan mieleni ja otan hyvän asennon sängyssäni niin olin parissa minuutissa unessa. Kumminkin sota teki minut eläimen vaistolla eläväksi. Kun hyppään sängystä unesta sekunnissa pystyyn kun joku vaan yöllä ovellani on.
Tämän palvelutalon touhut muuttuivatkin niin oudoksi minua kohtaan, että nykyään tuntuukin että nukun kun piikkimaton päällä. Yleensä nukun hyvin kun sanottiin ettei täällä tarvitse mitään lääkkeitä syödä. Mutta kun se pieni OLANTSAPIINI 10 mg otettiin oikein lääkärinkin siunaukselle pois turhana. Nukuin todella hyvin että tajuaa tyhmempikin kun vuosia olen syömättä pidetään terveenä, kun luulee todella tomppeli henkilökunta että lääkkeellä olen kunnossa. Miksi sitten tämänkin talon naisyksikön johtaja kirjoittaa että olenkin sairas. Eikö se olekkin aika ristiriitainen asia kun en syö lääkettä pidetään terveenä, mutta kun syön pidetään sairaaana.
Minun pääni sitä ei kyllä ymmärrä kun sairastuu olantsapiinista pahoin. Vatsani toiminta menee ihan pilalle en voi lähteä oikein mihinkään kun vatsani toimii lääkkeillä miten sattuu. Pahoja vapinoita tulee lääkkeistään seksihalut ja kyky viedään lääkkeillä. Miten voi näin siis olla eikä maailma puutu tähän touhuun kovalla kädellä. Että terveen lääkkeillä sairastuttavat pahoin.
Alkaa vaan jonkun mitta olemaan aika täysi tähän suomalaisten hoitajien puuhaan. Kun monetkaan potilaat eivät ole edes lääkärin kanssa puhuneet ja lääkettä tulee. Kumma vaan kun hoitajat sanoo että lääkäri määrää Eiköhän silloin aika paljon mennä hoitajien raporteilla. Niin paljon paljastaneena henkilökuntaa monissa mestoissa. Ja pahuutta olemme löytäneet monesta paikasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti