perjantai 2. kesäkuuta 2023
Huomenta maailma ja avaruuden äärettömyys. Ikuisuudesta ikuisuuteen vaellamme. Kun mikään ei lopu koskaan äärettömyydestä äärettömyyteen vaellamme
Aamu alkoi heräten kello 3.30 jumpaten, joogaa ja muita liikkeitä tehden. Siihen suihku päälle kyllä taas on hyvä fiilis ja muutenkin rento meininki. Melko hyvällä fiiliksellä menen,vaikka painaa kyllä palvelutalon naisyksikön ja pois talosta lähteneen nais hoitajan minulle valehtelemalla saadut kaksi varoitusta syyttä.
Minä vaan kysyn kovasti miksi näin teitte ja pilaatte ihmisten elämää näin rankasti. Vaikuttaa tämän talon negatiivisuus pahoin koko yhteisöön. Varoitettiin minua jo tullessani taloon yksikön naisjohtajasta että ole sen kanssa saatanan varovainen. Minähän vaan asun talossa en ole hoidokki, eihän täällä olla väkisin talossa olen vaan asunnon takia.
Nyt olisi asunto tiedossa, mutta panee henkilökunta ikäänkun kapuloita rattaisiin kaikella tavalla. Pitäisi vaan nyt saada itsensä semmoiseen kuntaan että saisin maksusitoumuksen. Olen syntynyt Keravalla ja sinne mielii tieni takaisin, kun alkaa minulle rakkaita tippumaan kaiken aikaa. Haluan päästä siunaamaan tuttuja jo nuoruudestani. Nyt yritän porvoosta asuntoa, kun siellä ovat minulle velkaa kun kärsin niin paljon selkin samarian paikan sekopää juopon takia. Mutta sehän Antti kokki oli sen Selin kylän samarian talossa toimivan Pisara kirppiksen johtajan Pekan kokki. Joten sai se tehdä mitä sitä huvitti luulin että taloss JUMALAN HENKI OLISI OLLUT LÄSNÄ.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti