keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Hyvä fiilis kävimme ison pojan kanssa kylillä syömässä ja liikenteessä. En lomille sen luokse lähtenyt vaan säästän rahojani. Tarinaani tälle päivälle täältä talolta.

Olisi hienoa kun täällä ei minua yritettäisi pakkolääkitä. Ja ovat vielä uskovisia ihmisiä miten voi siis näin olla. Kun minun uskovaisille ihmisilleni ei tulisi mieleenkään myrkyttää minut sairaaksi lääkkeillään. Mihin helvettiin on menty uskovaisten paikoissakin että pakkolääkitään terveitä ihmisiä sairaaksi. Ja kun vielä tiedetään mitä lääkkeet aiheuttaa. Luulisi että uskovaiset ottaisivat kaikella tavalla lääkkeet pois porukoilta. Ja puhun nyt itsestäni en muista kun en tiedä muuta porukasta kun että ovat melko monet huonojalkaisia. Luulisi että olisi uskovaiset mielissään kun PYHÄSSÄ HENGESSÄ TÄÄLLÄKIN KULKISIN. Ja siunaisin porukoita mutta mikä täällä mättää kun ei PYHÄ HENKI kosketa yhtään ketään. Se henki ei väkisin vaella vaan pitää kaiken touhun olla niin puhdasta ja rehellistä silloin henki vaeltaa ihmisestä toiseen ja parannusta ihmisissä tapahtuu. Minäkin olen pysäytellyt verenvuotojankin ja parantanut ihmisiä HENKENI VOIMALLA. Mutta tämän talon uhkailelemalla saatu pakkolääkitys kyllä tyssäsi henkeni vaelluksen tässäkin talossa. Menen aina ojasta allikkoon miksi eivät kukaan ota huomioon mitä minulle tehdään. Valehdellaan päälleni kaikenlaista ummet lammet saa henkilökunta valehdella ja paskaa puhua. Olen rehellinen ihminen ja puhun asiat suoraan mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä niin kun korkein oikeus sanoo. JA SE OIKEUTENI EI OLE IHAN TÄÄLTÄ VAAN TAIVAAN TEMPELEISSÄ. Ja sanon vaan että vielä kadutte syntymäänne monetkin ja pahinta mitä tiedämme on ihmisten elämän pilaaminen myrkyttämällä lääkeillänne. Se on psyykkistä je henkistä väkivaltaa pilata ihmisen aivoja sekä sielun vaellusta. Jos ei ole ihmisessä rakkautta ei sitä silloin halua muillekkaan tuottaa. Me linnan miehet kun tiedetään mitä on USKO TOIVO JA RAKKAUS JA TÄRKEIN ON RAKKAUS. Näissä tutkimissamme paikoissa ei kyllä JUMALAN RAKKAUS KOSKETA KETÄÄN. Monet uskovaista esittävää ovat vielä niin saatanan tomppeleita ja sitten vielä jos semmoinen on jossain virassa se on todella vaarallista. Pitäisi paikkansa ihmisen tietää, jos olisi minun paikkani ottaisin rakkaudella tupakatkin pois porukoilta. On minun pahuksen vaikeaa tuntea edes lähimmäisen rakkautta kun viedään rakkaus minustakin pakkolääkityksillä. Olen sen tehnyt selväksi että sairastun lääkkeistään miksi siis haluvat minut sairaaksi tehdä. Kysyn sitä vaan ja mitä on tämänkin talon henkilökunta kun tehdään kummasti vaan lääkemuutoksia ja minä en ole lääkärin kanssa puhunut mitään. Kai ne seurasi perässäni sairaalasta mihin minut hupia vietiin. Sainkin kyllä jorvista terveen paperit lääkäreiltä. Aloimme ja aseista puhumaan alkoiko tulemaan pelko perseeseen henkilökunnalle.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...