sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

Nukkuen kello 21.35- 2.52 välisen ajan heräten melko hyvin nukkuneena. Vähän tähän yöllistä tarinaani ja kohta vielä unten maille pariksi tunniksi.

Kirjoitin kynällä tarinaani mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä niin kun korkein oikeus sanoo. Ja minulle on korkein oikeus taivaan ISÄ. Sitä on turha pettää ja puhuttaa niin kun on maallista oikeutta. Kun laki ei ole suomessa kaikkille sama, minäkin sain aika hupituomion pahimpiin paikkoihin suomessa. Mutta jos olikin pahaa niin oli sitä pitkästä tuomiostani se hyöty että viinapiru kuoli päästäni. Se oli rankka reissu minulle mutta aika opettavainen, suosittelen muillekkin pahoille alkoholisteille pakkohoitoa vuosiksi, se on todella rankka taival mutta oli siitä hyötyäkin. Tuli ihan eri arvot ja ajatusaailma minulle, kuka apua saa osaa sitä myös antaa. Aina sisällä olen pärjännyt mutta ulkona jäänyt aina kun tyhjän päälle. Ja viina aina tullut kuvioihin meni vaan överiksi kiduttamiseni Uskovaistenkin toimesta. Lukekaa olen paljon siitäkin kirjoitellen mikä reissu tuli selkin samarian pisaran juopon kokin takia. Ihmettelen miten voi tässäkin uskovaisessa samarian yhteisössä jatkua pakkolääkitykseni. Aamusta aripipratsol 10 mg ja illasta toinen myrkky olantsapiini 20 mg. Mitkä eivät minulle sovi ja kumma vaan kun kytät väärinkäsityksen vuoksi etsivät minua konepistoolein kalevan metsästä yöllä. Jorviin siitä veivät missä sainkin kumma vaan tarkkailulauntoon terveen paperit eli hupia minut sinne heitettiin. Sain olla vapaaehtoisesti Jorvissa siihen asti että pääsin tähän samarian yksikköön. Olin yöpymässä kalevan metsässä kun kytät luulivat minulle olevan ysimillisen aseen, varmaankin hoitajan väärinkäsityksen vuoksi kun sille soitin. Ihmettelen vaan onko minulla seuranta kahdessa puhelimessani kun tiesivät tulla kalevan metsään pururataa pitkin ajaen. Olen tutulleni Epelle sanonut ettei se sekopää soittele hulluja puhelimessa, olen aika välikädessä jos sen puheet ovatkin totta ja sattuu jotain. Kun jo kerran tuli viron pojalta puhelimessa pyyntö minulle liittyä maailman tiukimpaan järjestöön. Sanoin viron pojalle ettei puhelimessa puhu hulluja minulle. Sanoin että olen perheellinen työmies rovaniemeltä. Eihän kukaa ala kauppaa tekemään puhelimessa enkä mihinkään sekopää porukkaan lähde. Toki monetkin sotii oman asiansa puolesta. Sota on minusta aina terroria kun viattomia niin sanotusti kuolee. Eihän sota ole oikeutettua koskaan. Mutta uskon soturina tiedän että paha pitää poistaa hyyvdellä. Ja se vaatii radikkaaleja otteitakin kun pahuus on toisisa niin rankasti sisällä ettei se kyllä hyvyydellä heistä poistu. Siksi maailma palaa kaikella tavalla sotaa ja kauhua mullistuksia siellä täällä. Puhutaan radiossa juuri itsemurhista neuvon kuuntelemaan JEESUKSEN sanoja että elämä voittaa joka tapauksessa. Älkää antako sen pirun hallita teitä vaan uskokaa hyvyyden sanomaaN JEESUS RAKASTAA TEITÄ. On itsemurha niin radikaali ratkaisu ja koskee niin monia, suomen itsemurha tilastot ovat olleet korkeat. Se on siksi kun pahuus hallitsee hoitopaikoissakin mitä olemme paljastaneet. Ihmiset ajetaan pahuudella itsemurhiin pakkohoidoilla ja pakkolääkityksillä suomessa. Puhun siis kun syyttä joutuu kidutettavaksi, niin kun minä vuosiksi. Terveitä eivät saisi paholaiset myrkyttää, ja pahinta suomen hoitopaikoissa on henkinen väkivalta mitä saa ottaa vastaan piruilta henkilökunnalta. Olen niin monta paikkaa paljastanut ja ovat olleet vaan toinen toistaan pahempia. Henkilökunta on ollut todella pahaa, mikä on kyllä minuun herkkään ihmiseen jälkensä jättänyt. Ihan sadismia olen saanut ottaa henkilökunnalta vastaan. Pitkään ovat toiset osanneet pitää sisällään pahuutensa mutta ihan kaikki paljastaneena ovatkin sisimpänsä paljastaneet.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...