lauantai 29. heinäkuuta 2023

Nukkumaan eilen illasta kello 22.40 heräten aamusta 5.30 Jukka Kuoppamäen laulamaan kappaleeseen valtatie. Itsemurha yrityksiä ja pyhän hengen johdatuksia.

Melko levänneenä pystyyn heräsin jo kello 4.10 mutta menin uudestaan nukkumaan ja tikkana pystyyn kun heräsin kunnioittamani ihmisen Jukka Kuoppamäen laulamaan kappaleeseen Valtatie. Kolahtaa Jukan kappaleet aina minulla olen ihan kateellinen sen elämästä laulaja pappi ja ennen kaikkea monen lapsen isä. On Jukalla ollut rakkautta elämässään. Minun poikani ei minulle lapsineen ole rakkautta antanut vaikka poikaa hoidin lapselle tärkeimmät 7 ensimmäistä vuotta. Isäni pilatessa poikaa kaikella tavalla. Kun isäni kipeässä päässä oli aina että pojan äiti huora oli. No minä parhaani hoidin pientä reppanaa oli se sitten kenen tahansa. Nykyään kyllä tiedän ettei se äpärä minun ole kun ei mitään rakkautta tule sieltä päin. Oli sillä viimeksi neljä lasta ketkä eivät ole koskaan yhteyksiä minuun pitänyt. Tommoisen saatanan takia masennuin vuosiksi ekaksi äitinsä huorana pilasi elämääni, toki olin hirveä kun olin niin saatanan mustasukkainen. Mutta kun aina pelkäsin muijan minut jättävän kun istui se välillä tuolla jätkien autoissa. Luulin että menemme naimisiin naiseni kanssa jos lapsi meille siunaantuu. Mutta kun kosin aamusta kerran naistani ennen rakennukselle töihin lähtöäni. Luulin että sain vaimon ja pojan meni aamupäivän työt raksalla ihan laulaen. Mutta joku vaisto pani minut ruokatunnilla kotiimme menemään. Oli vaimoni lähtenyt poikamme mukanaan huonon kuvan vaan pojastamme se oli kirjahyllyyn jättänyt ja kuiva peruna oli kattilassa. Masennuin lisää ja otin viinaa suruuni mikä vielä enemmän vaan masensi minua. Viinapiru minua riivasi yritin kaksi kertaa tosissani itsemurhaa. Lukekaa siitäkin tarinaani miten JUMALA esti kuolemani. Joku sanoi että oli hirteen mennessäni suojalusenkelini Gabriel mukana ja pelasti minut hirrestä. Itse en hirsinarua varmaan enään siinä tilassa kaulastani ole voinut ottaa. Toisen kerran sain vietyä ison kääntöveitsen juoppo putkaan takataskussani, tai sitten kytät antoivat sen tahallaan putkaan mukaani. Vedin terävällä kääntöveitsellä kaulavaltimon kohdalta niin kovaa kun pystyin. Heräsin aamulla kovalta putkan lattialta veitseni vieressäni ja verta lattialla haava kaulassani. Ihmettelin miten ei mennyt varmaankaan kaulavaltimoni katki, muuten olisin varmaan kuollut vuotoon. No kumma olikin kun poliisit veivät minut kellokoskelle hoitoon. Mietin antoivatko kytät tahallaan vetseni mukaan putkaan, että teen itselleni jotain. Mutta en ole varma asiasta kun löin aamulla kääntöveitseni takataskuuni putkassa. Ja annoin sen sitten autossa poliiseille, eli tuntuivat ne tietämättömältä veitsestäni kun eivät sitä heti aamusta pois ottaneet. Enhän nyt ehkä kaikkien mielestä ole ihan kusipää ja tapettava koira. Linnan mieheni pitivät minut hengissä heidän kauttaaan jaksoin elää kun sain linnoissa veljellistä rakkautta.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...