torstai 27. heinäkuuta 2023

Nukuin vielä hetken aamusta mikä hyvää teki. Nyt tarinaani aamusta Elämäni Tarinat Alfa ja Omega Alku ja Loppu.

Kaiken alku ja kaiken loppu siihenkö olemme menossa. Kuka haluaa kaiken loppuvan, pahuus sen tekee miksi annatte pahuuden hallita. Eli tehkää ja toimikaa ja kitkekää se pahuus viereltänne, silloin maailma pelastuu ja jos jotain on vielä pelastettavissa. Minä pidän yhtenä pahimpana toisten ihmisten pilaamisen kemialla ja se henkinen väkivalta minkä paholaiset minulle aiheuttavat, vuosia sitä ovat paholaiset saaneet tehdä. On todella rasittavaa minuun kohdistuva väkivalta lääkkeillä saatanat aiheuttaneet, fyysistä ja henkistä väkivaltaa harrastvat vielä tässäkin Samarian talossa. Luulin ilman muuta että tämä samaria yhteisön paikka on uskovainen ja toki lääkkeetön paikka. Tulee minulle lääkkeistä niin sairas olotila henkinen kärsimys on hirveää sekä fyysiset oireet vatsani toiminta on ihan sekaisin sekä vapinoita ja päänsärkyä tulee lääkkeistään uneni kärsii ja psyykettä rassaa pahoin turhaan syödä lääkkeitään. Mikä on näiden uskovaisten motiivi minut sairaaksi lääkitä. Ja sitten ihmetellään että olen outo ja kiukkuinenkin. Minkä vaan lääkkeet aiheuttaa, muuten olisin ilman lääkkeitä iloinen hyvin nukkuneena ja muutkin lääkkeiden aiheuttamat oireet häviäisi ilman lääkettä. Pahinta on henkinen väkivalta mitä harrastetaan kanssani, kun tietää ettei tarvitse lääkkeitä ja kun tietää niistä vaan sairastuvan. Miksi siis työnnätte minulle lääkkeitä, voisitte ottaa lääkäriin yhteyttä ja tehdä lääkärille selväksi etten syö niitä enkä niitä tarvitse. Silloin voisi uskonne vahvistua ja tajuaisitte minuakin. Nyt tökkii yhteispelimme talon henkilökunnan kanssa pahoin. Ette minua kuuntele alatte puhumaan päälle ja vaan omaa ääntänne kuulette. Puhun JUMALANI suulla muttei mene oikein mikään jakeluun, sen huomaan monessa tilanteessa. Minäkin kyllä puhun paljonkin, mutta yritän saada viisautta ihmisiin kun puhuu monetkin ihan puuta heinää. Ja minäkin olen paljon kuuntelemalla oppinut. Olin vuosia hiljaa pitkällä hupituomiollani meni siinä noin 13 vuotta paskoja paikkoja kierrellen. Kostoa kaikille sillä jaksoin elää ja hyvinhän on suunnitelmani toteutunut maailma palaa. Saisi vaan pahat karsiutua ja hyvät jäädä pystyyn. Olen hyvä hyville ja paha pahoille. Lukekaa kuinka siunasin Papan optikolla keravalla ja kuinka vanha mies nuortui kummasti ja hyppi tien yli autoja pysäyttäen sauvoineen. Pappa sanoi minulle että puhu Kai poika ihmiselle on sinulla niin paljon asiaa ja annettavaa niille. Sanoin vanhalla miehelle että on idiotismia niin paljon, Pappa sanoi että taantumusta. Pappa tuntee pojan niin tuntee se myöskin JUMALAN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...