perjantai 11. elokuuta 2023
Aamu touhut ja polin video palaveri. Lande paikan tutustuminen jäikin tältä päivältä. Yritän kaikkeni päästäkseni Keravalle aukeavaan seniori taloon.
Oli tosiaan polin hoitajien kanssa video haastattelu, turhan päiväisiä puhutaan siinä. Sanoi että labrat pitää ottaa ja sydänfilmi, ottaa ne lääke pitoisuudet. Pitää minun nyt alkaa tekemään jotain asioille että pääsen pois näiden myrkyttäjieni parista. Tämäkin Samarian touhu pitäisi olla uskovaista touhua, mutta miksi minua tervettä myrkytetään tässäkin talossa lääkkeillä sairaaksi. Olen sen tuonut esiin monelle henkilökunnasta, mutta ei mitään työntää tässä talossa kaksi suomen romani miestäkin minulle myrkkyjään ja vielä ovat tuttua sukua. Ihmettelen miten saatanassa uskaltavat romanitkin minua myrkyttää lääkkeillä. Kun on tuossa pyörinyt natsi henkisiäkin ympärillä. Linnoissa otin hyvät romanit siipieni suojiin Riihimäen keskusvankilassakin lusi kanssasi romaneita. Mutta helvetti en nykyään oikein tiedä mitä näistä ajattelen kun ovat toiset paskaakin tehneet minulle. Kuninkaansa Allan Hagert oli hyvä kaveri minulle sakkia pelasimme Allanin kanssa paljon.
Kyynel tuli kun kuulin Allanin kuolleen ei olisi tarvinnut minun olla tämmöisissä paikoissa eikä hullun kirjoissa kulkea. Kulkisin Allanin mukana kainakotelossa iso tykki ja UZI kassissa. Ja toki lupa kantaa sillä olenhan usko soturi JUMALANI ARMOSTA.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
On nokkos perhonen ollut talomme sisällä käytävällä parina päivänä.
Hiljaa on nokkos perhonen lentänyt käytävällä. Eipä se perhonen pahaa tee eikä pure ketään. Hiljaa leijaillut käytävällä. Katson kanava 17 ...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti