keskiviikko 23. elokuuta 2023

Hienoa että ovat tehneet vuokrasopimuksen pitemmäksi aikaa taloon. Kun ihan uhkailtiin minua että viikon vuokrasopimus Vihdin sossusta. Ja pakkolääkitys siihen päälle pitää minun nyt saada lääkäri lopettamaan lääkkeeni mistä vaan sairastun.

Muuten onkin tämä yhteisö hyväkin paikka mutta toi uhkaamalla lääke päälle se ei oikein sovi minulle. Katson nyt jos jaksan pelleillä talossa siihen asti, että saan vastauksen pääsenkö Keravalle aukeavaan senioritaloon. Yritän sinne kaikella tavalla kun on Kerava syntymäkaupunkini, ja sinne tulee asumaan vanhenevia tuttujani. Opettajan vaimokin muuttaa sinne olisi niin hienoa päästä auttamaan heitä. Päivä mennyt hyvin hälytyskellot vaan soi taas päässäni kun tuli uusi kaveri taloon ehkä yhdestä toisesta paikasta. Ja soitti yksi kaveri vuosien päästä tänään minulle oli soittanut kaveri samassa paikassa kun tänään taloon tullut heppu. Mutta hällä väliä minussa oleva sissi on aina valmiina tiikerin voimilla ja raivolla. Oli vaan kumma sattuma että kaksi asiaa tänään juuri tuli eteeni. Katsotaan nyt mitä eteen tulee kun olen ääntä pitänyt kaikesta paskasta mitä olen saanut vastaanottaa monissa paikoissa, mitkä tuntuvat olevan kaikki kompuksessa keskenään. Onhan se kumma ettei kukaan muu ole ääntä pitänyt, ihan hirveyksiä kokeneena monissa paikoissa missä olen tutkintaani tehnyt. Taidan alkaa nukkumaan ajoissa että pääsen huomenna aamusta liikkeelle jos rannan kahvilaan menisin katsomaan tuttuja ja tekemään käännytystyötäni ihmiskunnan hyväksi. Katsotaan nyt jos löytäisin jonkun hengen heimolaisen intiaani samurai henkisen. Kuka olisi huolissaan maailman tilanteesta, enkeleitäni en ole tavannut pitkään aikaan missähän ne liihottaa. Siinäpä kysymystä kerrakseen ovatko kaikki enkelini siivet supussa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...