keskiviikko 2. elokuuta 2023
Mukava päivä on ollut kotipäivän pidän. Taivaan isä vaan antaa sadetta meille kelit ovat huonot. Tarina tuokio tälle päivälle.
Oli päivä ruoka äsken, aika lihapitoinen on talon ruokavalio. Toki onhan meillä hyvät salaatit joka ruualla eli voin syödä kevyemminkin. Kun olin aikoinaan ihan vegaani ruokailija sekä kasvisruokailija sain sillä verenpaineet ja muutkin arvot hyvälle mallille. Otin nyt massakuurin tässä talossa syömällä lihaa, sian lihaa välttelen en sikaa suuhuni laita kun vahingossa. Se on saastainen otus ja olen ollut teurastamolla nuorena juhannusrahaa tekemässä nahkoja piiskaamassa. Semmoisella läpyttimellä laskimme nahkoja läpi suolat pois niistä. Ei kyllä maistunut liha teurastamon ruokalassa. Sikojen tappaminen ja teurastaminen oli niin hirveetä touhua. Kun tuttu teurastaja vaan atuloilla millä piti ne tainnuttaa ennen kurkun katkasua kiusasi se vaan sikoja tökkimällä atuloilla perseelle niitä sikoja. Huusi siat hirveesti kun elävänä ja tajuissaan ne koukkuun jaloistaan lyötiin, ja siitä roikottaen huutavat siat teurastajan eteen linjaa pitkin. Pisti teurastaja sioilta kurkun poikki huusi siat hirveesti ja veri lensi kurkusta isoina kaarina. Potki ja huusi siat jonkun aikaa ennenkun tuupertuituivat verenvuotoon.
Oli se niin hirveetä touhua etten eläintä syönyt pitkään aikaan. Mutta söin sitten nautaa jonkun verran, ajan kanssa se kauhu teurastamolla jäi mielestäni.
Tykkää tämänkin talon porukka lihasta varmaankin niin monet se on kyllä pirun hyvääkin. Keittäjä S. pistää kyllä parastaan keittiöllä loihtii se joka päivä kyllä herkullisen ruuan hyvät salaatit sekä hyvän jälkiruuan sekä vielä kahvit siihen päälle. Aamupala on jo erittäin hyvä minä aina sanon etten oikein hautausmaalla syönyt muuta kun kaurapuuroa ja siihen pakastemarjaa pussi päälle. Semmoinen satsi aamuin illoin sillä melkein pärjäsin hautausmaan hommissa espoossa olin traktori kuskina siellä. Lukekaa siitäkin reissustani miten oli JUMALA läsnä sielläkin minua. Aina ja kaikkialla enemmän tai vähemmän koskettaen minua. ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Uusi päivä uudet kujeet oli takuueläke päivä sain rahaa tänään. Kaupassa käyty kahvit ym. ostettu toimittaja Jarmo tulee kylään mikä mukavaa on kun pirun yksinäinen olen.
Mukavaa kun oli tänään raha päivä paljon ei takuueläkettä tullut mutta saan ruokaa ja apteekista lääkkeeni. Mukavaa kun toimittaja Jarmo tul...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti