tiistai 19. syyskuuta 2023
Päivä lähtenyt hyvin käyntiin vaikka valvoin myöhään, kissan kanssa nukuimme sängyssäni. Kävin aamusta isolla tallilla punttitreenillä tein taas tehokkaan treenin.
Hyvällä fiiliksellä valvomisesta huolimatta kissan kanssa nukuttiin sängylläni yötä. Aamupala ja siitä aamun avaukseen luki hoitaja nainen K. raamattuakin siinä oli meitä neljä kaveria talosta paikalla. Kerroin omia ajatuksiani jumalasta ja johdatuksestakin omista ihmeparuntimistani mistä olen paljonkin aiemmin puhunut. Kun tuntuu samarian talossa kaikki henkilökunnasta sairasta kuka mitenkin. Kunhan tajuaisivat lopettaa minulle lääkkeiden työntämisen niin voisin rukoilla heidänkin puolestaan. Jos henkilökuntaa PYHÄ HENKI koskettaisi ja paranemista heissä tapahtuisi. Kun USKO SIIRTÄÄ VUORIAKIN pitäisi vaan henkilökunnan itse tajuta missä mennään. Väkisin ei ketää voi parantaa mutta sitä ei tapahdu niin kauan kun minua yritetään myrkyttää lääkkeillä. Mistä vaan sairastuu pahoin sen kokeneena.
Olen sanonut että ihminen on yksilö persoona emme lääkkeistä zompeja halua olla. Olisihan se mukava pyhän hengen laskeutuessa porukkaan jos vaikka ihmeparantumisia tapahtuisi. Mutta tajutkaa se itse silloin voi henki teidätkin tavoittaa.
Kävin ison tallimme salilla äsken tein tunnin treenit puntilla. Lämmittelyjä alkuun sitten pysty taljaa edestä ja takaa kulmasoutua tangolla sekä hauista mutkatangolla sekä käsipainoilla olkapäitä treenaten. Penkin ja vinopenkin jätin tänään tekemättä välipäivä sille treenille. Taas tuli pahuksen hyvä olo, ja fiilis parani entisestään. Kyllä kunnon fyysinen harjoitus on ihan elämän suola fyysinen ja psyykkinen tulee kuntoon treenillä kulkee ne niin käsikädessä.
Nyt odotan ruokailua se on täällä iso asia mihin panostetaan paljon. Minä aloitin taloon tullessa massakuurin, painoa tuli 10 kiloa parissa kuukaudessa. Toki lihasmassaakin tuli kroppaan kun koko ajan olen myös treenannut. Nyt olen taas keventänyt ruokailua, kun sanotaan ettei ihminen elä pelkästä leivästä. Vaan vaatii se myös hengen ravintoa. Minäkin olin pitkään vegaani ruokailija sekä kasvis ruokailija ja olikin kevyempi olotila. Kummasti lihan syönnin aloitettuani alkoi paikkani kipeytymään koko kroppa on ollut arka ja kipeä. Pikkuhiljaa siirryn taas kasvis pitoiseen ruokaan. Tulee lihaan vaan kumma himo ja sitä tulee syötyä. Mutta terveys ennen kaikkea ja se vaatii kasvispitoista ruokaa.
No nyt hiukan lepoa menen ennen kello 13 ruokailua pienille tirsoille sänkyyni. Tekee tirsat niin hyvää kun yöhön valvoin kissan nukkuessa sängyssäni. Kömmin yöllä sen viereen oli meillä leppoisa uni sen kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti