torstai 21. syyskuuta 2023

Päivä taas mennyt hyvin pyöräilty ja syöty ja seurusteltu pelaten halvaantuneen kaverin kanssa jatsi noppapeliä.

Hyvin mennyt päivä toki väsyneenä kun kulkua oli käytävällä myöhään yöllä. Ja viisi palohälytttimen varoittelua kuukauteen kyllä tekee varovaiseksi kovapäisemmänkin kaverin. Nukun kyllä kun tukki, mutta alitajuntaan tulipalo tilanteet ovat kyllä jättäneet minuunkin jälkensä. Olen ollut useissa tulipalo ja läheltä piti tilanteissa. Ja niistä on aina leikki kaukana silloin pitää aina toimia, muutamia tilanteita olen nopealla toimillani saanut pelastettua. Olen niin paljon palomiestä että aina toimin tilanteen mukaan. Se on niin rankkaa jos tuleen joku jää, savu tuuperruttaa mutta liekit kun alkaa nuolemaan tulee siinä monille äitiä ikävä. Mutta nyt mennään näillä vähän olin taas tänään kiukkusella tuulella kun jäi unet turhan vähiin. Kun lääkkeet rassaa untani pahoin ja muutenkin on niistä pökkelö olo pitkälle päivään. Olen vuosia ollut syömättä lääkkeitä ja on minua henkilökunta kehunut monessa paikassa kun vedän punttia ja pelaan pelejä porukan kanssa ja tein talon töitä ahkeraan. Mutta kun syönkin jonkun typerän suomalaisen hoitajan puheilla kirjoitetaan oikein että olen sairas. Harmi kun jouduin lusimaan ollessani espoon hautausmaalla traktori kuskina. Oli siellä kaksi krematorion uunia vierekkäin katsoin aina kylmäkaapista oliko siellä kusipäitä. Olisin sanonut omaisille että viimeinen pari uunista ulos. Kyllä siellä olivat hiljaisia kun odottivat uuniin pääsyä ikuiseen kiirastuleen mennessään.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...