lauantai 16. syyskuuta 2023

Yö joutaa kello on 23.40 tuli äsken bulgaari ja Thaimaan kaverit ikkunalleni en kieltään osaa, mutta käsitin että pyrki Thaimaan kaveri kämpille avasin oven sille tuli siihen yökkö mieshoitajakin.

Onhan se hyvä kun olisi aina yötä henkilökunta talossamme. Melko usein kyllä ovatkin, kun on heillä auktoriteettia jos tulee talossa jotain outoa. Toki minäkin osaan toimia tilanteen mukaan, olenhan aina kuulolla joka hetki. Herään pienenpäänkin outoon talossamme mutta nukahdan kanssa heti uudestaan. Kun on hermot kunnossa ja yläkertaan asiat kunnossa puhdas omatunto on paras päänalunen. Huono homma kun en kieliä osaa, nytkään en heti tajunnut että oli ikkunallani bulgaarin kaverin kanssa Thaimaan kaveri, kun oli niin pimeä takapihamme ja oli näköjään Thaimaan poika leikannut hiuksensa. Avasin takapihan oven tulikin siihen myös uudelta talolta yökkö J.K mieshoitaja hyvä niin oli Thaimaan kaveri hyvässä kunnossa. Yleensä katson ihan kaikki sisään yöllä pyrkivät etteivät ole juovuksissa tai muutakaan. Eipä täällä ole kulkenut kun yksi nuori kaveri, kolme kertaa ikkunallani aamuyöstä ollut. Olisiko huomenna kirkko päivä katson nyt miten nukun yöni, nyt ei väsytä minua yhtään. Katson myös aamusta kelin jos sataa en lähde kastelemaan itseäni. Kävisikö sitä pikkuhiljaa nukkumaan, alkaa kello olemaan jo niin paljon 23.52 eli ihan nukkumaan meno aika alkaa minulla olemaan. Toivotaan nyt että pysyy rauha talossamme, kun taas tänään alkoi ruoka aikaan palohälyttimet soimaan. Se oli viides kertaa kuukauteen kun hälyttää ne. Erikoista on todella, mikä on kun jatkuvasti tulee palohälytyksiä. Oli oikosulku lampussa minkä minä tiesin heti ekalla hälytyksellä. Muut eivät siihen oikein reagoineet, palokunta ei tehnyt muuta kun ottivat hälyttimen akusta piuhan irti että saivat sen vaan sammumaan. Mitä on suomen palokunta eikä ole ensimmäinen moka niiltä, lukekaa miten ovat töpänneet ennnenkin. Kielokoto meinasi palaa suomen palokunnan välinpitämättömyyden takia. Ettei ole ihme että ruumiita tulee tulipaloissa. Silloin kun hälyttimet hälyttää siihen pitää aina reagoida niin kun tilanteen ollessa päällä. Tässäkin talossa on huono jalkaisia muutamia ja muitakin vanhoja ihmisiä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...