sunnuntai 29. lokakuuta 2023
Huomenta maailma herätys kello 4 hyvin levänneenä. Tarinaani tähän aamuun.
Piti eilen kaverini kanssa lähteä Keravalle Mormooni kirkkoon katsastamaaan saisinko heiltä apua kohteluuni Suomessa. Mutta soitti kaverini ettei lähtenyt autonsa käyntiin. Eli en päässyt Mormooni kirkkoon, on heidän kirkkonsa meidän televisio huollon talossamme, oli meillä aikoinaan siinä puutalossa televisio huolto ja myynti. Nyt on siinä paikalla hieno Mormoni kirkko. Palvelen sitä seurakuntaa kuka minua auttaa ei ole mitään väliä mikä lahko on kyseessä. Tämä Samarian talo olisi muuten hyvä paikka mutta kun sairas henkilökunta yrittää minutkin sairaaksi saada työntämällä minulle lääkkeitä, mitä en tarvitse. Eli sairasta on touhu että minua elävää esimerkkiä ihmeparantumisista niin monista sairauksista parantuneena. Ja kun on vielä talon henkilökunta vissiin kaikki pahoin sairasta, olen sanonut tälle sairaalle henkilökunnalle että minun uskoni siirtää vuoriakin. Siksi näiden uskoa kyseenalaistan kun minua tervettä yrittävät lääkitä sairaaksi. Pitää minun löytää lahko ja seurakunta mikä ei minua yritä myrkyttää sairaaksi lääkkeillä.
Olisi niin hienoa laskea pyhä henki ihmisten päälle, mutta sanoi tässä talossa nuori ohjaaja ettei talossa henki kosketa ketään. Ja se johtuu pitkälle minun lääkitsemisestäni. Kun on minussa ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI. On pääni pysynyt kunnossa pitkällä reissullani kun olen saanut syljettyä monissa paikoissa lääkkeet viemäriin. Niin pahoin lääkkeistään sairastuu olen niin hyvä näyttelijä, olen paljastanut niin monia pirun paikkoja vuosien työlläni. Ja toinen toistaan pahempia paikkoja tullut vastaan. Tämmöistä uskovaista yhteisöä todella ihmettelen mikä on näiden sairaan henkilökunnan motiivi minutkin terveen sairaaksi myrkyttäminen. Mikä on siis silloin heidän uskonsa onko se siis ihan vakaalla pohjalla sitä kyllä todella epäilen.
Kun sairas henkilökunta minua tervettä yrittää sairaaksi myrkyttää, siksikö että itse ovat pahoinkin sairaita. Johtaja sanoi että lääkäri määrää, mitä ovat suomessa lääkärit hoitajineen saatanoita kaikki vastaan tulleet. On tämä koko maailman toiminta ja touhut täysin sairasta. JUMALANI VIHAA NIIN PALJON IHMISKUNTAA. Siksi maailma palaa, sairauksia, mullistuksia sotaa ja kauhua. Onko siis teidän sekopäitten mukaan JEESUKSEN VERI teidät pelastanut. Mitähän pahaa on tämänkin samaria yhdistyksen henkilökunta siis tehnyt että JUMALANI on heidät pahoin sairastuttanut. Voisin panna parantajan käteni näidenkin sairaiden päälle mutta se ei onnistu kun eivät nämä POIKAA tunne siksi eivät nämä ISÄÄKIIN TUNNE. Ja siksi on talon touhu mitä on tupakka palaa mihin sanoi yksikin uskovaista esittävä naishoitaja että uskovaisetkin polttaa tupakkaa, voi herran jumala ja nainen on vielä uskovainen ja hoitaja. Räkii tässäkin talossa tupakoijat keuhkojaan pihalle, ja muutenkin on talossa tupakoinnista paljon harmia. Tuhkikset palaa pihalla välillä, sisällä poltetaan niin että palohälyttimet reagoivat. Astmapiippua työntävät porukkalle kyllä on siis niin sairasta touhua. Ja kaikki paska vaan siitä että sairaat minua yrittävät myrkyttää lääkkeitä työntämällä minulle. Vaikka lääkäri määrää tämä sairas henkilökunta niitä minulle tyrkyttää pitäisi näiden ottaa lääkäriin yhteyttä ja sanoa etteivät uskovaisena voi minua myrkyttää lääkkeillään. Ja ottamalla vaikka firmasta lopputili ettei heidän tarvitse ihmisen elämää pilata myrkyttämällä lääkkeillä. Silloin laskisin näiden sairaiden päälle käteni ja siipieni suojiin heidät ottaisin. Mutta se on semmoinen asia ettei taivaaseen väkisin mennä. Ja minun ja taivaallisen sotajoukkojeni mukaan olette te ihmisten myrkyttäjät pahinta kuonaa mitä tiedän. Myrkytätte ihmiset pahoin sairaaksi tuhoatte ihmisen tärkeintä eli aivoja lääkkeillä. Miksi siis näin teette ja vaikka puhun asiasta ette mitenkään asiaan reagoi. Jatkatte vaan paskan tekemistänne vuodesta toiseen. Miksi siis vedätte uskovaisen roolia kun sisältä olette pahoja. No sen vaan sanon teille myrkyttäjilleni että on lopputulos teille hirveää tulette viimeistään kuolinvuoteellanne tajuamaan mihin helvettiin olette menossa. Ja kun vielä sairastutte pahoin elinaikananne saatte olla tässä maanpäälliesssä helvetissänne pitkään. Miksette tee parannusta kääntykää siis oikeaan uskoon silloin voisitte rakkauden kokea.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti