maanantai 9. lokakuuta 2023

Hyvä päivä ollut kaupungilla ravintoloissa käyden. Oli sossun ja johtajan kanssa tapaaminen minulla se oli antoisa.

Hyvällä mielellä olen kävin kaupungilla parissa kuppilassa. Olen puhunut sairaille siellä kohdallani toimivista ihmeparantumisista. Miten JUMALAN RAKKAUS PARANTAA kunhan vaan kokisitte pyhän hengen kosketuksen. Olen rukoillut tämänkin Samarian sairaan henkilökunnan puolesta. Katsoin olisiko kuppiloissa ollut tuttuja venkuloita vanhanliiton miehiä. Jos joku vielä kenkä Keravan muistaisi sillä nimellä minut Riihimäen Keskusvankilassa tunnettiin. On ikävä linnojen hyviä aikoja ja minulle vanki veljiäni. Kun en linnoissa koskaan vetänyt mitään ja muutenkin oli niissä kamoja vähän kun lusin. Riksukin oli melko puhdas talo minun aikoihini. Nyt syömään en päivä ruualle tullutkaan vaan oli kylillä söin siellä yhden lihapiirakan ja join keltaisin jaffan. Pikkasen on nälkä minulla eli nyt syömään. Oli minulla tänään sossun tapaaminen johtajan kanssa, oli mukava mies sossu ja asiani etenee pikku hiljaa. Luulen että olen alkanut oikeutta saamaan yhteiskunta tulee minua vastaan hyvistä töistäni. Niin paljon olen uhrannut terveyteni ja omaisuuteni auttaen heikkoja kiusattuja huumeväkeä ja juoppoja.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...