maanantai 2. lokakuuta 2023
Nukkuen kello 22.35- 5.40 välinen aika melko hyvin levänneenä. Nyt aamusta tarinaani aamun avaus.
Tuli ihan normi tunnit unta heräsin ajoissa ja tein jumppia heti aamusta varjonyrkeilyä sekä etunojapunnerruksia ja käsipainoilla treeniä. Venyttelyt siihen päälle minulle ei katso treenit aikaa eikä paikkaa, tulee niistä aina niin hyvä olotila. Herää kunnolla veri kiertää ja tuntuu pääkin pelaavan paremmin jumpilla. Tänään on vielä salipäivä talomme isolla tallilla olevalla punttisalilla. Yritän saada kaverini mukaan tänään salitreenille olen sen kanssa käynyt salilla, sekin on innostunut treenaamaan. Ja se on hyvä asia sillä kunnon treenit tekee niin hyvää koko bodille.
Kohta on aamupala ja lääkkeet mitkä minun pitää saada itseltäni pois pikimmiten sillä ne eivät minulle yhtään sovi. Ja jos syön niitä olen sairas uneni kärsii vatsani toiminta menee niistä ihan sekaisin, on niistä päivän ihan väsynyt ja vitutuskäyrä nousee niistä. Ja pahinta on että tämäkin uskovainen yhteisö minua läkitsee kärsii lääkkeistä pyhän hengen kosketus pahoin, turruttaa lääkkeet niin paljon ajatusta ja tunne elämä kärsii pahoin. Seksihalut kärsii lääkkeistä pahoin ja muutenkin niistä sairastuu pahoin. Ja kumma vaan on tämänkin talon uskovainen henkilökunta kaikki sairaita reumaa migreeniä sokeritautia sun muita sairauksia on henkilökunnalla. Vielä kerran tähän olen puhunut johtajiaan myöten talossa, että olen elävä esimerkki ihmeparantumisista paha migreeni paha astama paha allergia sekä paha masennus ja todella paha viinapiru. Ovat minulta JUMALANI ARMOSTA parantunut migreeni on ollut noin 50 vuotta poissa minulta.
Toisesta selin samarian yksiköstä jo syyttä jouduin pisara yhdistyksen kokin takia yhtenä jorviin eristykseen kidutettavaksi 12 vuorokaudeksi ja sieltä kellokoski ohkolan sairaaloihin venäläisten lääkäreiden käsiin. Lukekaa olen kirjoittanut siitäkin yksityiskohtaisemmin tarinaani. Venäläinen lääkäri myrkytti minut pahaan kuntoon suomalaisten hoitajien puheilla kuulemma LITIUM lääkkeellä mikä oli ihan myrkkyä nosti vielä venäläinen mieslääkäri sen myrkyn pitoisuudet myrkytysvaaraan asti 1800 mg. TSH kilpirauhas arvot olivat pielessä vuosia neuroloogiset oireet olivat pahoja mille sadistinen henkilökunta myös vaan nauroi. Päänsärkyni oli kauheaa öisin pahinta en voinut nukkua kunnolla säryiltä. Nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti aiheutettiin minulle. Vapinani olivat pahoja tavarat tippui käsistä. Silmäni pilattiin pakotettuna ottamaan verenpaine lääke selitettiin sitten minulla kaihia olevan. Mutta tulikin minut muistava ihana hoitaja J. osastolla 50 muisti se minun laittaneen sen kotitaloon aikoinaan kolmosantennin, mikä firma minulla oli aloin ensimmäisinä suomessa asentamaan kolmosantenneja. Vei J. hoitaja minut silmälääkäriin kuka sanoi ettei ole minulla kaihia vaan verenpainelääke, mikä pakotettiin ottamaan vei silmäni huonoksi. Kummasti vaan on JUMALANI vienyt minulta vaivat nykyään olen terve kaveri.
No kun tuli ihan hoitaja J. kuvioihin lähti venäläisen naislääkärin toimesta LITIUM minulta. Jouduin kahteen sairaalaan verenvuodon takia peijas ei saanut minua hoidettua vaan meilahti hoiti vuodon kuriin. Ihmettelivät meilahdessa miksi minut peijakseen vietiin missä lääkäri murskasi nenästäni sieraimen työntämällä jotain putkea väkisin nenääni sattui se hirveästi ja rusto vaan rutisi. Yritin kysyä peijaksessa todella oudolta lääkäriltä mitä se tekee nenääni luulin että tekee se lobotomiaa niin paljon sattui sen touhu. Ihmettelin miksi verenvuodon takia piti rustoa rikkoa nenästäni. Jäi siitä ikävä vaiva nenääni kun on toinen sierain täysin ummessa nenästäni. Se on todella ilkeän tuntuinen kun ei mene edes ilma kunnolla siitä läpi. Lukekaa mitä sekopää selkin samarian muka raittiissa talossa aiheutti pisaran yhdistyksen kokki joi se ja häiritsi viranomaisia kuukauteen kolme kertaa poliisit iltselleen soitti. Karran sekopää Antti kokki tuli ovellani huusi se että soita hänelle ambaulanssi hän sekoaa ja oli sillä puukot esillä. Ei uskaltanut lanssi tulla ennen kun sain isolta korstolta puukot pois. Nuori poika tuli sanomaan että oli se juoppo käynyt poikaa kurkusta kiinni, poika oli joutunut potkaisemaan itsensä irti ison korston otteesta. Haastoi se iso sika minut sormikoukkuun kehuen että oli sillä 150kilon sormivoimat. Kerran nykäisin oli korsto polvillaan viinansa kaatuivat pitkin pöytää. Poliisit sen kokin hakuja hakivat pitkään että olisivat saaaneet sen vietyä muttei siltä mitään löytäneet. Ärähdin sille sekopäälle pojan kuristamisesta siitähän alkoi minun kiduttamiseni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti