perjantai 20. lokakuuta 2023
Oli minulla vähän katkonaiset yön unet. Mutta muuten hyvällä fiiliksellä aamupala syöty ja tarinaa kynällä ja koneella.
Heräilin yöllä jonkun kerran myöhään nukkumaan menin, katsoin kuolleesta musatoimittajasta ohjelmaa ja jotain tiukkaa elokuvaa yöhön asti. Vähän oli haikea olo kun sympiksen oloinen musatoimittaja oli kuollut. Oli taas hyvä aamupala ohjaaja oli taas pannut parastaan, puuroa hillolla ja mehukeitolla sekä leipää leikkeleillä ja munalla sekä kahvia ja maitoa. Lähtee aamu aina hyvin käyntiin kunnon aamupalalla, on hyvä fiilis kun on talveksi katto pään päällä ja ruokaa edessä. Olen talvella lintsillä ollut vanhana miehenä ja se ei mitään mukavaa ole, vaikka sissi pärjää missä vaan. Toimin aina parhaiten tilanteen ollessa päällä. Minulla on tässä Samarian talossa hieno oma huone kiva porukka talossa ja ennenkaikkea uskovainen henkilökunta saan siis itsekkin olla semmoinen kun olen. En varmaan ole helppo ihminen, mutta minua on kidutettu niin kauan ja paljon, että se on kyllä herkkään ihmiseen jälkensä jättänyt sieluni syövereihin. Ainoa mikä talossamme mättää on minun lääkitsemiseni mitä en tarvitse ja mistä sairastun.
Olen asiasta puhunut koko ajan kun on vielä henkilökunta vissiin kaikki sairasta migreeniä, reumaa, sokeritautia, syöpääkin kuulemma. Ja minä olen elävä esimerkki ihmeparantumisista paha migreeni, paha astma, paha allergia sekä paha masennus ja viinapiru mennyt minulta ohi. Samoin toisen Samarian selkin paikan sekopää juopon kokin yhtenä aiheuttama kiduttamiseni jorvissa eristyksessä 12 vuorokautta ja sieltä Kellokoski Ohkolan sairaaloihin suomalaisten ja venäläisten lääkäreiden käsiin. Lukekaa miten jouduin syyttä selkin paikasta kidutettavaksi olen kirjoitellut siitäkin paljonkin.
TSH kilpirauhas arvot olivat vuosia pielessä ja neurologiset oireet aiheutettiin sekä nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti aiheutettiin. Pahat vapinat tuli minulle, venäläinen mieslääkäri määräsi minulle LITIUM myrkky lääkkeen minkä pitoisuudet se nosti myrkytysvaaraan asti 1800 mg. Sanoi venäläinen mieslääkäri että määräsi hän minulle myrkky lääkkeen LITIUMIN suomalaisten hoitajien puheilla. Kahteen sairaalaan jouduin kovan verenvuotoni takia nenästä ja suusta sitä tuli. Peijas vaan rikkoi rustoa nenästäni oli todella outo lääkäri siellä kuka vaan jollain isolla instrumentilla rikkoi rustoa nenästäni. Vuoto jatkui seuraavana päivänä kun ottivat peijaksen virittämän putkiviritelmän seuraavana päivänä ohkolassa pois nenästäni. Sitten mentiinkin ambulanssilla meilahteen missä tuli kolme ihanaa enkeliä minua hoitamaan ja näin heti heistä että minua autetaan. Koski ihana nainen nenääni ja seuraava muistikuva on kun istuin jollain sängyllä. Ja olin kunnossa vuoto oli loppunut ja kunto ihan hyvä, sain lähteä taksilla takaisin ohkolaan. Olen paljon näistäkin kirjoitellut mutta siksi otan asiani esiin uudestaan että maailma lukisi mitä suomessa tehdään ihmisille. Niin hirveitä kokeneena suomessa pahuuden pesässä.
Sanon vaan että kosto on suloista ja katsokaa mitä maailmassa tapahtuu maailma palaa pahojen ihmisten takia. Me hyvät ihmiset emme voi mitään iso poika sanoi että jos me hyvät ihmiset tartutaan aseisiin se olisi maailman loppu. Mihin olette ajautumassa pahuutenne takia minä vaan nautin kun vihollisiani kaatuu kaiken aikaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä kuluu ihmetellessä pari kaljaa kaveri tarjosi teki hyvää ne pari.
Kaveri näkyi lähtevän tuolillaan liikenteeseen rahani ovatkin vähissä. Velkoja pitäisi saada kuun vaiheessa toivotaan nyt että tulee velkoja...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti