perjantai 6. lokakuuta 2023

Päivä mennyt hyvin mutta väsyneenä. Joten menen aikaisin nukkumaan tarinaa vähän ja unta kaaliin. Kylillä oltu koko päivä ravintoloissa ja toreilla markkinoilla.

Ilta joutaa väsyneenä mutta muuten hyvällä mielellä kylillä markkinoilla meni koko päivä. Nyt hetki tekstiäni ja ajoissa nukkumaan univelkoja pois. Palohälytykset veivvät uneni näin pahoja unia tulipaloista. Kun kuusi kertaa talossamme palohälyttimet reagoviat reiluun kuukauteen. Olen kirjoitellut johtajia myöten että on se jo aika tilastollinen ihme. Nuku siinä sitten rauhassa kun pelko perseessä on jatkuvasti. Olen muiden puolesta huolissani kun on osaksi halvaantunutta ja rullaatori kaveria talossamme. Mutta hermoni ovat niin hyvät että nukahdan hetkessä ja herään kyllä myös pieneenkin häiriöön talossamme. Onneksi vietiin poliisin ja ambulanssin toimesta nuori kaveri talosta hullujenhuoneelle kuulemma. Sekoili se pahoin talossa lukekaa olen siitäkin sekopäästä kirjoitellut. Nyt kone seis ja nukkumaan on kello 20.40 eli hyvä aika alkaa nukkumaan. Alkaa vaan yötä myöten runosuoneni kukoistamaan ja juttua tulee yöllä. Olen kynällä kirjoittanut kaiken niin kun korkein oikeus sanoo mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Blogiini jouduin hiukan luovimaan en nimiä voi oikein laittaa kun vetää monetkin herneen nenäänsä jos ja kun paljastan heidän paskan tekemisensä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...