keskiviikko 8. marraskuuta 2023
Hyvin nukkuen kello 21.30- 5 välisen ajan nyt olo hyvä. Kissamme ruokakupit pesin ja annoin sille ruuat heti aamusta toista naapurin kissaa ei ole vielä näkynyt. On kissamme minulle niin rakkaita.
Todella teki hyvää nukkua univelkoja pois mitä olikin pitemmältä ajalta. On kunnon unet niin tärkeitä nyt on sairas olonikin ohi. Heräsin uniin mitkä taas niin todellisia olivat kuolleita tuttujani tuli taas uniini. Ikävöin nuorta naista kenet JUMALA toi tikkurilassa elämääni harmi vaan kun tiemme erkanivat. Pesin kissamme ruokakupin ja laitoin sille kahdenlaista ruokaa. Alkoi kissamme heti syömään naapurin kissaa ei ole vielä näkynyt se kun viihtyy ulkona paljon. On kissat minulle todella rakkaita rakastan eläimiä niin paljon. Kun ihminen on pahin peto myös toinen toiselleen, on harva ihminen kenestä välitän.
Kyllä on hyvä että sain nukuttua kunnon unet ja tunnit kun olin pitkään väsynyt ja siksi ikään kun kipeä ja huonolla tuulellakin sen takia. Kun uusi tuttavuuteni nainen vei minut Haikon kartanoonkin vaikka olin väsynyt enkä olisi jaksanut lähteä sinne. Häipyi nainen haikosta mihin jäinkin sitten kahdeksi vuorokaudeksi. No olihan se hienoa pari yötä elellä herroiksi juoda konjakkia syödä hyvin ja nauttia kartanon idyllisyydestä. Harmitta vaan kun olisin päässyt hierojan koulutukseen sinne aikoinaan Kauppaneuvos Satu Tiivolan ja tyttärensä Katariina Vuoriston hallinnoimaan kartanoon. Oli minulla aika veto sinne siihen aikaan, sain parhaat arvosanat fysiikastani ja pääni todettiin hyväksi testeissä. Mutta tyssäsi parantajan työni pyttyläisten lyömään RAUHANKYYHKY TATUONTIINI ranteeseeni huittisten varavankilassa. Eli olin vankilassa ollut joten vaihdoin parantajan kykyni ihan muuhun hommaan. Menin Espoon hautausmaalle traktori kuskiksi siellä oli minulla kaksi krematorion uuniakin vierekkäin. Sinne pääsin hyvillä testituloksilla kun piti sen työn olla minulle loppuelämäni pesti. Kyllä minua harmitti kun on minulla parantajat kyvyt ja kädet en ole ikinä hävinnyt edes sormikoukkua joten olisin varmaan jaksanut hieroa ihmisiä ja antaa heille JUMALANI antamaa parantajan kykyäni.
Olisi ollut niin hienoa panna käteni ihmisten pään päälle ja antaa PYHÄN HENGENI KOSKETTAA HEITÄ. Mutta kuka ei tunne poikaa ei tunne isääkään ja tämä nykyinen ihmiskunta ei tunne kumpaakaan. Tässäkin Samaria yhteisön paikassa yrittää sairas henkilökunta minutkin sairastuttaa pahoilla lääkkeillä. Miksi mikä on näiden sairaiden motiivi siihen. Kun olen elävä esimerkki ihmeparantumisista niin monista sairauksista parantuneena. Lukekaa miten jouduin selkin samarian pisaran paikan takia vuosiksi kidutettavaksi kellokoski ohkolan sairaaloihin. Myrkytti minut todella sairaaksi venäläiset lääkärit suomalaisten saatanoiden kanssa. Miksi siis näin mitä ovat tekouskovaiset ovat ne niin pahoja ihmisiä siksi varmaan on JUMALANI ne niin sairaaksi tehnyt. Harmi vaan että on tämmöisiä ihmisiä alalla kun monetkin uskovaista esittävää kiroaa sisimmissään JEESUKSEN JA JUMALAN kun niin sairaita ovat. Eli miettikää mikä on näiden motiivi minua yrittää myrkyttää sairaaksi lääkkeillään. Onko näillä todallakaan uskon asiat kunnossa ei todellakaan kun minun omat kunnon JUMALAN omat eivät varmaan myrkytä minua sairaaksi. Olen tämmöisissä paikoisa vaan siksi että saan paljastettua tekouskovaisia ketkä vääryyttä tekevät uskon varjolla. Muuten antaisin JUMALANI parantavan voiman koskettaa tämänkin talon sairasta henkilökuntaa käsieni kautta. Kunhan vaan heittäisivät lääkkeet nurkkaan, sanoi yksikin mieshoitaja talossa ettei tässä talossa pyhä henki kosketa ketään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti