sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Keuhkot tukossa ja nenä vuotaa kuumeinen olo. Muttei auta niiskuttaa tiukat jumpat kahvakuulalla käsipainoilla ja omalla kropalla. Heti oloni parani kunnon jumpilla olen itseni monesti parantanut.

Olen ollut kipeä haikon kartanossa jo en siellä salille mennyt. Nyt on ollut keuhkot tukossa ja nenä vuotanut ja muutenkin oli huono olo. Mutta kun vedin tiukat jumpat huoneessani oloni parani laakista. Tein varjonyrkkeilyä etunojapunnerruksia sekä kahvakuulalla ja käsipinoillani kunnon treenit. Oloni parani heti tekee niin hyvää jumpat minulle. Tarttui minulle joku pöpö varmaan naisesta kenet tapasin kuppilassa vei se minut haikon kartanoon. Piti muijan maksaa lysti mutta menikin se minun piikkiini ja se ei halpaa ollut 190 euroa yö. Kumma oli nainen häipyi se kummasti huoneestamme ja koko paikasta. Pidin yksin hauskaa kartanossa otin vielä toisen yön sieltä kun kipeä olin siksi halusin levätä pari päivää. Nainen poltti röökiä ja yski ja räki kaiken aikaa niin että minulle ihan pahaa teki. Kun minä en edes polta siksi hengitän täysillä keuhkoilla. Hienoa oli olla Haikon kartanossa mihin minun piti tulla aikoinaan hierojan koulutukseen. Oli minulla silloin vetoa Haikon haltijoihin kauppaneuvos Satu Tiivolan ja tyttärensä Katariina Vuoriston hommiin. Mutta jäi haikon koulutus kun oli minulla huittisten varavankilassa nuorena ollen pyttyläisten lyömä RAUHANKYYHKY tatuointi ranteessani eli olin ollut linnassa. Vaihdoin parantajan kykyni ihan muuhun menin Espoon hautausmaalle traktori kuskiksi sinne kalpasin hyvillä arvosanoilla kyyhkyni kanssa. Sain haikon koulutukseen viimesen päälle todistuksen fysiikastani sekä pääni todettiin terveeksi. No elämäni meni ikään kun hukkaan pahoihin kellareihin sulkivat minut vuosiksi syyttä. Linnoissa pärjäsin mutta viimeinen reissuni hupia niin sanotusti oli liikaa. Peto minussa heräsi olen ollut kiltti mutta teitte minusta pedon. Kadutta mitä olette minulle tehneet, siksi katsokaa miten maailma palaa sotaa mullistuksia sairauksia kauhua joka puolella. Itsehän olette puolenne valinneet kärsikää siis nahoissanne.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...