keskiviikko 1. marraskuuta 2023
Päivä mennyt hyvin olo oli jo aamusta hyvä reissun jälkeen. Kaupungilla olin tapasin taiteilija naisen pyysi se taas luokseen en jaksanut lähteä vaikka nainen tarjosi rahaa minulle jos annan hänelle vasta rakkautta.
Haluan nyt levätä viime reissun jälkeen kunnolla olin yötä naisen luona emme panneet mutta pidin muuten sitä hyvänä. Kerroin naiselle miten minua on kidutettu eikä panemaan pysty jos syö saatanoiden lääkkeitä vie ne halun ja kyvyn. Ja muutenkin lääkkeistään sairastuu pahoin ja kuolee niistä nuorena on siitä kokemusta vuosilta. Lääkkeet tappaa ja ihan itsemurhaan ajetaan herkkiä ihmisiä.
Siksi todella ihmettelen suomen saatanallista touhua ottavat vielä venäläisiä lääkäreitä myrkyttämiseeni. Eli kannattiko isoisäni kätensä uhraten lunastaa maa minulle. Maan petturitko tätäkin maata hallitsee siltä tämä saatanallinen touhu vaikuttaa. Toiset elää kun pellossa ja toisilla on asiat itsellä hyvin, mutta välinpitämöttömyys on minusta hirveää. Vaikka puhun ihmisille tilanteesta eivät kukaan reagoi mitenkään asioihin. Ihmettelen miksi suomessa toisia kidutetaan niin kun minua vaikka olen auttanut ihmisiä suomessa niin paljon kun olen pystynyt. Olen pannut terveyteni ja rahani peliin mutta pahuutta vaan saan ottaa vastaan kaikilta tahoilta. Isäni perinnöt vietiin rosvojen ja edunvalvonnan kautta kaikki minulta. Miksi siis voi näin olla suomessa isäni Martti Hyvönen toimi suojakoti yhdistyksellä ilmasena valvojana vuosia oman työnsä ohella. Tädiltäni jäi pieni perintö kun mummon mökki ja tädin kerrostalo kiinteistö pantiin rahoiksi. Olisin lunastanut mökin ja kerrostalosunnon suvulta ja pitänyt mökin muistona olisi se ollut pieni mutta oma minulle. Asunnottomana pyörin talvipakkasella pyörälläni kaupungista toiseen nukuin ojan penkalla talvella kun niin väsynyt ja nälissäni olin etten enää pyöräni päällä pysynyt. Yli 20 kiloa painoni tippui kun niin nälissäni olin. Vääräuskoisten kirkko ei auttanut minua mitenkään eli miettikää miten olen suomessa kärsinyt. Minä olen kyllä värini valinnut on minua pyydetty kolmeen suuntaan sotaankin maailman tiukin järjestö pyysi mukaansa. Olen uskon soturi ja minulla on ollut aikaa odottaa. Kumma vaan kun viholliseni kaatuu yksi toisensa jälkeen maailma palaa toisin olisi kun vaan ymmärtäisitte ketä olette kiduttaneet. Ja miksi suomalaisten toimesta, olen saanut suomalaisilta ottaa niin paljon pahuutta vastaan. Mutta kostoni on suloista maailma palaa ja minä saan tyydytykseni nautin kun kaatuu jengiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti