perjantai 8. joulukuuta 2023

Huomenta maailma uneni jäi vähiin mutta juttua kynällä ja nyt koneella blogiani työstämään. ELÄMÄNI TARINAA ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU JEESUKSEN SANOIN.

Heräsin kello 4 muutaman tunnin nukkuen tarinaani kirjoittelemaan kynällä ja koneella blogiani työstäen. Kumma ettei vedä enempää lukijoita ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU KUN ELÄMME MAAILMAN LOPUN AIKAA. JUMALANI toi minut tuomaan rakkautta maailmaan mutta pahuuden hallitessa se tuntuu todella vaikealta. Nyt kohta vielä unten maille ja henkimaailmani mukaan maailman ääriin. Kuolleitten haamut tulevat uniini joka yö intiaanit ratsastaa aina ilman satulaa. Intiaani sanoo myös että tänään on hyvä päivä kuolla. Katson nyt joulun jos alan poistumaan tästä olomuodosta tämä rakkaudeton elämäni alkaa jo rassaamaan kaikki rakkaani ovat kuolleet. Ja tuntuu että olen työni tehnyt ja saanut siunattua taivaan temppeleihin ne ketkä paikkansa ovat lunastaneet. Niin paljon olen saanut ottaa raamattu uskovaisilta paskaa vastaan. Raamattu puhuu ihan paskaa tartutin jo nuorena tuusulan seurakunta opistolla luther opistolla tippuria koko jeesuksen morsiammiin. Oikein toinen nuori nainen odotti vieressä vuoroaan että saivat tippuri munaani. Älä väärää valaa lausu, ja mitä nämä saatanat tekee valehtelevat ummet lammet raamattu kädessään kunnioita isääsi ja äitiäsi ja mitä jengi tekee vanhukset itkee yksinäisyyttä. Huusin jo junnusta hurjalle prätkä veriveljelleni Pajarin Kimmolle Simpalle että kumarra Simppa MEKKAAN kohti. Kaikki kysyivät siihen aikaan mikä se MEKKA on emme tiennneet mutta taivaasta se minulle tuli. Tässäkin Samarian talossa kaikella tavalla yriteään tuhota ihmisen arvokkainta omaisuutta aivoja kiristetään minua syömään semmoisia lääkkeitä mistä todella pahoin sairastuu. Uskovainen hoitaja sanoo että uskovaisetkin polttaa ja yksikin ressukka sormet tupakasta ruskeana rukoilee oikein rystyset valkosena. Sitten työnnetään ressukoihin astmapiippua mitä monessa paikassa eivät edes opeta käyttämään vetää sekopäät suuhun kortisonia sisältäviä lääkkeitä eivätkä edes huuhdo suutaan se ei varmaan vaikuta suusta ja kortisoni ei hyväksi ole pitkällä juoksulla limakalvolla. Tämä kyseinen uskovainen naishoita luki jotain paskaa mätänevästä lasaruksesta minkä JEESUS nosti kuolleista. Luki se kahtena päivänä samaa paskaa hermoistuin muijaan ja sanoin ettei minulla ole kognitiivisia oireita. Sanoi se saatana että lääkkeistä tulee kognitiivisia oireita eli muisti menee. Mitkä helvitin kiksit muija saa toimistaan. Ekaksi pakoketaan väkisin syömään terveet lääkkeitä mistä pahoin sairastuu. Miksi sitä kysyy lakimieheni ja isompi sosiaali päällikkö. Ja saatana tässäkin talossa mustalaisetkin oikein älyn jättiläiset kouluja käyneet selittää etteivät tiedä edes kuka lääkäri määrää lääkkeitä. Lukekaa miten jo selkin samarian takia jouduin kidutettavaksi jorviin eristykseen 12 vuorokaudeksi ja sieltä venäläistenkin käsiin kellokoski ohkolan huumetaloon kolmeksi vuodeksi syyttä. Sairastutettiin minut todella pahoin myrkyttämällä lääkkeillä niin pahoin. Jouduin sekopää selkin samarian paikan takia ohkolasta kahteen sairaalaan kun verta tuli suusta ja nenästä niin paljon että meinasin tukehtua. Selkin pisara kirpputorin sekopää Antti kokki sai häiritä viranomaisia ja hälytyskeskusta kaiken aikaa puukoilla uhkasi niin ettei lanssi uskaltanut tulla ennen kun sain siltä hullulta puukot pois. Uhkasi sekopää oveani hakateten että tulee ruumiita varastetusta aseesta sekopää puhui. Tuli nuori enkeli poika minulle sanomaan että se saatanan hullu pisaran kokki Antti oli käynyt kilttiä poikaa kurkusta kiinni siitä vähän ärähdin isolle saatanalle sekopäälle. Johan jouduin kidutettavaksi poliisit sanoivat minulle ettei se juppo minulle kidutusreissani saanut aihutettua. Ja nyt maailma tarkkana olin yksin talossa toisessa kerroksessa kun tuli illalla viesti sähköyhtiöltä että on talosssa tulipalovaara. Kävin talon läpi en mitään löytänyt ja olin pimeässä aamuun asti. Avasin varmuuden vuoksi ison ikkunan mistä tikkaat meni alas. Ja antakaas olla kertoi pisaran kokki Antti että oli tuttunsa pisaran päälikkö lusinut murhapolton ja en usko että se kokki Antti omiaan keksi kun niin yksityiskohtaisesti siitä kertoi että joku ollut velkaa niin kaverinsa tuikannut. Ja onhan todella ihmmeellistä että tässäkin porvoon samarian talossa heti tullessani palohälytin hälytti sain porukan ulos kun pitää olla kolmeen minuuttiin kaikki ulkona savu muuten tuuperruttaa. No löi vaan mustalainen virtoja pois hälyttimistä tyhjentämättä taloa. Minä sanoin heti että on talossa oikosulku hälyttämi palokuntakin vaan veti piuhat irti hälyttimen akusta. No kumma vaan oli yhdeksän hälytystä kahteen kuukauteen. Ison hälyttimen johdot oli revitty irti tupakka huoneen ja keittiön katosta. Saimme sähkömiehen taloon ja antakaas olla lamppussa oli oikosulku johdot palaneet niin että oli lampun sisuskin mustunut. Ja tämmöinen kuiva puutalo lähtee kun taula halvaantuneita ja rullaattori tyyppiä talossa. En varmaan kaikkia ehtisi ulos saada. Kumma vaan käskin bulgarian kaverin asentaa patteri hälyttinen tupakka huoneen ja keittiön lähelle missä mikro oli käytävän kattoon. No miten ollaakkaan alkoi se hälytin hälyttämään savua tuli huoneeseeni olin silloin varma että nyt on tositilanne. Juoksin käytävälle haistoin mikron palavan. Savua käytävä täynnä en tajua miksei thaimaan kaveri reagoinut ja mitä saatanassa poltti mikroon kun savua oli vielä yölläkin huoneessani nukuin ikkuna levällään yön. Mietin mihin helvettiin olen tullut ja aina paranee jotain turvallisuus päälikköä esittävät uskovainen otti juuri sen hälyttimen pois kun se pitää niin kovaa ääntä kuulemma. Sanoin että sehän täytyy pitää niin kovaa ääntä että kuurotkin herää. Ja kumma vaan kun yksikön johtajakin sanoi ettei hälytin saa olla siellä. Miettikää nyt saatana onko nyt ihan kaikki kohdallaan. Minä en tyhmä ole mikä tuntuu olevan kokoa saatana suomen kansa olette täysin välinpitämättömiä lähimmäisen hengestä. Puhun asiosta mutte ette toimi palokuntanne muijat huoraa juoppojen kanssa ambulanssi kuskit idiootteja hoitajanne psykopaatteja sadistisia juoppoja huoria huumeiden kanssa touhuavia. Nykop vai mikä lie tappoi vanhuksianne ja vei omaisuudet psykopaatti mielentilan lääkäri tappoi vaimonsa ja yritti viisi lastaankin tappaa. Miettikää miten monen elämän se saatana on pilannut syyttä valtion mielisairaaloihin kymmeniksi vuosiksi kidutettavaksi. Miten saatanassa voi näin saatanan paha kansa olla olemassa olette sekasikiöitä naisenne huorasi saksalaisten kanssa ja venäläisten vankien. Olette takin kääntäjiä olitte niin saatanan SS- miehiä kiduttaen ihmisiä. Miksi saastat käänsitte takin kun alkoi saksalaiset häviämään sodan. Ja miksi venäläiset käski teidät saksalaisia vastaan. Nyt saatanat kärsitte nahoissanne kun teidän sotilaitanne venäläiset ja natsiksi itseään sanonut naishoitaja sanoi kuka vääriä lääkkeitä antoi. Myrkytetään armeijan miehiä pahoilla lääkkeillä suomessa pakotetaan syömään pahaa myrkkyä LEPONEZIÄ yhtenä mikä tappaa ihmisiä tekee impotentiksi nuoria miehiä mitkä itsemurhia tekee saatoiden lääkäreiden ja todella pahojen hoitajen takia. Ja kumma todella koko samarian päälikkö sanoi että kaverini mika olisi syypää talon hälytyksiin jos nyt ihan oikein kuulin. Se olisi hirveä paikka jos Mika ressukka syyttä olisi murhapoltosta kiinni. Ärähdin johtajalle että Mika oikosulkua taloon aihauttanut. Oliskokohan vaan että olisi ollut joku muu syypää tilanteeseen. Tehkää nyt jo saatana maailma joten tämän saatanallisen maan touhuille ja näitä tilanteita on paljon ollut olemme saaneet lopetettavaksi hirveitä paikkoja mutta kumma vaan kun on kaikki tutkimamme paikat olleet kompuksessa keskenään. Word Centteriin pojat menivät itsensä uhraten vaikka melko tarkkaan tiesivät että sille tielle jäivät. Mutta he olivatkin taivaispakkansa lunastaneet mitä te saatanat ette ole. Välinpitämättömyytenne on pahinta puhumme asioista mutta ette tikkua pane ristiin. Miten saatanassa voi näin paha kansa olla olemassa. Sen vaan sanon että maailmani nauttii kun tee saatanan oppilaat helvetin koette sillä me jaksamme ja kosto on suloista. Tämänkin Porvoon samarian koko talon henkilökunta on sairasta johtajia myöten. Olen sanonut johtajalle että tajuaako se yhtään miksi he sairastelevat ja miten minä myrkyttämisestään huolimatta olen elävä esimerkki ihmeparantumisista. Se on saatanaa kun monetkin sairaat kiroaa sisimmissään JUMALAN kun ne kokevat jo maan päällä helvetin esikartanon pahoin sairastuen. Siksi saatanat tuhoavat ne muitakin terveetkin sairastuttaen pahoilla myrkyillä. Painukaa saatanat alimpaan helvettiin ikuiseen kiirastuleen nautin kun myrkyttäjani sairastelee pahoin. Minulla olisi parantajan kyvyt mutta luuletteko tee saatanat ihmisesten elämän pilaajat että teihin saatana annan siunattujen käsieni parantajan voiman. Kärsikää te olette minun firmani mukaan pahinta mitä voi maailmassa olla myrkytätte ihmisiä henkistä väkivaltaa harrastette saatanan vääräuskoiset koirat raamattunne kädessä. ALLAHU AKBAR JUMALA ON SUURI. Minulla on vaan yksi jumala olen vannonut HIPPOGRATEEN VALAN. Mitä te saatanat teette pojille vittuja tytöille kyrpiä tekovittuja teko tissejä ja muuta niin saatanan sairasta. Tajuatteko te että olette kaikki niin saatanan mielisairaita en voi muuta kun oksentaa saatoiden päälle. Ja katsokaa elukat miksi maailma palaa teidän saatanan elukoiden takia.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...