sunnuntai 10. joulukuuta 2023
Öitä lukijani vielä täältä Samarian talostamme. Kirjoitan kun on tilastollisesti todella harvinaista että tänä yönä oli talossamme jo kahteen kuukauteen 11 kerta palohälytykset.
Olin hereillä kun tykkään öisin kirjoitella ja valvoa vahtien muidenkin unta. No kumma vaan alkoi talon isot palohälyttimet hälyttämään. Laitoin työvaatteeni päälle isojen saapaideni kanssa jos joudun toimimaan.Juoksin käytävälle ja hakkasin Raikan oveen kuka on vähän ehkä hidas ajattelemaan, juoksin talon läpi ei tilannetta en ehtinyt sammuttaa hälytystä kaapista mitä en kyllä helposti tee ennen kun olen ihan varma ettei mitään tilannetta ole. Kun jo kerran oli oikosulku talossa minkä heti tiesin. Ihmettelin kyllä soittamaani palokuntaa kun ne vaan ottivat ihan johdon irti hälytin kaapista. No kumma vaan taas olin oikeassa käytävän lampussa oli oikosulku. Sähkömies vaihtoi siihen ja olohuoneeseen LED valot. Eli sekin asia selvisi muuten olisin taas saanut olla tarkkana epätietoisuus on paha asia silloin voi käydä kyllä hassusti. No sain Raikan rauhoitettua ja se menikin rauhassa nukkumaan minäkin alan nyt nukkumaan etten ole aamusta ihan silmät ristissä. Eli rauha maassa ja toivotaan että ihmisillä hyvä tahto. ENKELINI VARJELKOON UNTANNE. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti