maanantai 15. tammikuuta 2024

Mukava päivä tänään kun sen fiksusti käytin pukeutuen hyvin ja käyttäytymällä korrektisti. Sillä saa parasta kohtelua osakseen kun jo kaverini örveltämisen takia itse myös vähän nautin väkeviä

Kävin aamusta pankki asioilla maksoin yhden talomme laskun ja hoidin muutenkin pankki asioitani. Kävin uudessa yökerhossa missä toimii päivisin ruokaravintola otin yhden alkoholittoman inkivääri juoman. Kävin syömässä tuttujen italialaisten paikassa on ne minulle erittäin mukavia. Kun en ole örveltänyt niiden paikoissaan. Muutenkin oli mukava päivä odotin polin aikaa ja kävin samassa talossa toimivassa eläkeläisten paikassa teellä pullalla ja piparilla sain kaikki 1.50 euroon. En muutenkaan tykkää humala tilasta enkä juopuneiden käytöksestä. Kun ihminen ei ole silloin normaali minäkin kyllä tykkään ottaa lääke konjakkini mutta tosiaan vaan lääkkeenä. On vaan tässä asumassani Samarian talossa nolla toleranssi eli talossa ei saa juovuksissa olla. Ja sen kyllä ymmärrän kun on meitä herkkiä ihmisiä minultakin on viinapiru kuollut päästäni. Pari kertaa olen ollut hiukan viihteellä naistaiteilija ystäväni kanssa. Mutta se pahuksen viinapiru ei minua enää riivaa, onhan minulla ollut firmaakin ja autoja sekä moottoripyöriä sekä perhettäkin. Mutta se viinapiru on päätäni jollain tavalla riivannut. Pitkä on ollut taipaleeni sen pirun voittamisessa. On se piru muutenkin niin juoni harvoin ihmiset taistelee mutta asiat riitelee puolestaaan. Mutta huomenna puhumme yksikön johtajan Gaben kanssa kun puhalsin 0.45 promillea. Alkoi yksi naishoitaja uskovainen jo minua uhkailemaan häädöllä ja johonkin saatanan juppo nisti mestaan asumaan missä kuulemma poikien mukaan juodaan ja käytetään huumeita. Ostin sylkytesterin mikä ei näyttänyt promilleja olevan joten tulin taloomme. Mutta luinkin siitä testeristä ettei se näytä jos on alle 0.5 promillen. Jos olisin saanut puhaltaa poliisilaitoksella niin ei olisi ollut mitään ongelmia. Mutta en sieltä löytänyt passipoliisia mistään vaikka kysyin sitä sieltä. Olisihan ollut muutaman tunnin ulkona vaikka käynyt limulla tutuissa mestoissa. Kumma vaan kun tuntuu promillet pysyvän kumman pitkään päässäni. Olen kirjoittanut siitä selkin samarian pisaran paikasta missä sekopää pisaran Antti kokki joi ja sekoili pahasti häiriten poliisia ja hälytyskeskusta kaiken aikaa. Ja se sai siellä mukamas päihteettömässä uskovaisessa talossa häiritä minuakin pahoin. Jouduin niin pahalle reissulle syyttä sieltä 12 vuorokautta jorvin eristykseen kidutettavaksi ja se jatkui kolmeksi vuodeksi kellokoski ohkolan sairaaloihin. Luulen että siellä myrkytettynä ollen venäläisen lääkärin minua myrkyttämällä LITIUM lääkkeellä. Minkä pitoisuudet se venäläinen mieslääkäri nosti myrkytysvaaraan asti 1900 mg. Varmaan elimistöäni pilatiin niin pahoin ettei prommiletkaan pala enään normaalisti. Lukekaa olen kirjoitellut paljon siitäkin kiduttamisestani yksityiskohtaisemmin. Todella oli hämäriä piirteitä senkin paikan toimissa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...